Lausunto lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma

Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Asia: LAUSUNTO LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMAN 2012-2015 LUONNOKSESTA (20.9.2011)

Vapaa-ajattelijain Liitto ry uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestönä esittää lausunto-naan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 luonnoksesta kunnioittavasti eräitä näkökohtia erityisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien ja uskonnottomien lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta. Kiinnitämme samalla huomiota siihen, että evankelisluterilaisen enemmistökirkon jäsenyyden ulkopuolella on jo yli 22 prosenttia väestöstä, ja uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia on Suomessa nykyään yli miljoona ihmistä.

Strateginen tavoite 1
Lasten ja nuorten kasvua aktiiviseksi ja yhteisvastuullisiksi kansalaisiksi tuetaan

Liitto pitää tavoitetta hyvänä. Siihen kuuluvaan demokratiakasvatukseen tulee sisältyä myös ihmis-oikeuskasvatusta. Demokratiakasvatus tulee aloittaa perusopetuksessa alaluokilta alkaen. Kiinni-tämme vakavaa huomiota siihen epäsuhtaan, että peruskoulussa yhteiskuntaoppia opetetaan nyt vas-ta 9. luokalla, mutta uskontoa opetetaan jo ensimmäiseltä luokalta alkaen joka vuosi. Uskonnon tun-teja voisi siirtää kansalaistaidon, yhteiskuntatiedon ja historian opetukseen. Kansalaistaidon opetus voisi olla toiminnallista, ja siihen voisi liittyä myös eettistä kasvatusta, vaikkapa tarinoita lakien synnystä ja vaiheista - sen sijaan että meillä nyt kertaillaan vuodesta toiseen Lähi-idän paimento-laiskansojen tarinoita.

Elämänkatsomustiedon oppiaineessa on opetussuunnitelman perusteiden pohjalta arvioiden paljon hyviä sisältöalueita demokratia-, ihmisoikeus, globaali- ja ympäristökasvatuksen toteuttamiseen eet-tisestä näkökulmasta. Elämänkatsomustiedon asemaa peruskoulussa tulee vahvistaa. Siitä tulee va-lintatilanteissa tiedottaa hyvin. Aine tulee saada kaikille vapaasti valittavaksi.

Strateginen tavoite 2
Yhdenvertaisuutta tuetaan

Liitto pitää tavoitetta hyvänä. Yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat vaarassa jäädä toteutumatta myös uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden (PL 11 §) alueella. Kiinnitämme erityistä huomiota uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien ja uskonnottomien nuorten ja perheiden kohteluun julkisten palvelujen toimesta. Toisten vakaumusten kunnioittamiseen kasvatusta päiväko-tien ja koulujen toiminnassa tulee tosiaan lisätä, mikä vaatii myös henkilökunnan täydennyskoulu-tusta.

Luonnollisesti tämä on otettava huomioon myös kunnallisen nuorisotyön ja perhekeskusten toimin-nan kehittämisessä. Monitoimijaisessa verkostossa yhdistettäessä osaamista ja asiantuntijuutta on otettava huomioon, että sosiaalinen vahvistaminen ja henkinen tukitoiminta ovat periaatteessa kui-tenkin eri asioita kuin uskonnollisten seurakuntien antama hengellinen eli uskonnollinen tuki. Kun-nallinen toiminta ja ev.lut. seurakuntien toiminta ovat eri asioita. Uskonnon ja sen opinkappaleiden rooli suomalaisten nuorten ajatuksissa on paljon pienempi kuin mitä lasten ja nuorten ev.lut. kirkkoon kuulemisen luvuista voisi ajatella (Ketola ym. s. 15-21). Seurakuntavaalien alhaiset äänestyslukemat kertovat, että kirkon mandaattia puhua kaikkien jäsentensä puolesta on valtiovallan taholta ja muun muassa nuorisopolitiikassa yliarvostettu.

Koska kouluilla on tärkeä merkitys lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisessä, sisällytämme lausun-toomme ajatuksiamme yhdenvertaisuuden ja omantunnon vapauden vahvistamisesta oppilaitoksissa. Olemme lähettäneet alla olevan myös lausunnossamme koulutuksen ja tutkimuksen kehittämis-suunnitelman ”Koulutus ja tutkimus vuosina 2011-2016” luonnokseen:

Uskonnon harjoittaminen ei kuulu peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten, ammattikor-keakoulujen eikä yliopistojen lakisääteisiin tehtäviin. Käytännössä oppilaitokset kuitenkin järjestävät toistuvasti uskonnon harjoittamista, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia liittäen ne omaan toimintaansa. Esimerkiksi peruskoulussa ja lukiossa järjestetään koululaisjumalanpalveluksia (yleensä evankelisluterilaisen seurakunnan kirkossa tai myös koulun tiloissa) ja uskonnollisia päivänavauksia, joita seurakunnan papit pitävät säännöllisesti Paikoin alakouluissa ilmenee myös opettajan johtamaa ääneen lausuttua ruokarukoiluttamista. Yliopistoissa jumalanpalvelus on virallinen osa lukuvuoden avajaisten ja promootiotilaisuuksien ohjelmaa.

Liiton mielestä julkisen vallan ylläpitämän instituution järjestämä uskonnon harjoittaminen on risti-riidassa perustuslain säätämiin perusoikeuksiin kuuluvan yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja omantunnon vapauden kanssa. Julkisen vallan tehtävänä ei ole yhden aatteen, vakaumuksen tai us-konnon levittäminen. Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 11 §:n mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan, eikä kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Yhdenvertaisuusperiaatteeseen sisältyy mahdollisuus positiiviseen erityiskohteluun, mutta perusoi-keuksien nykyaikaisen tulkinnan mukaan sellaista voidaan kohdentaa lähinnä heikommassa asemassa oleviin vähemmistöryhmiin. Sen sijaan jo muutoinkin vahvassa asemassa olevan enemmistöryhmän vahvat etuoikeudet tarkoittavat samalla vähemmistöryhmien syrjintää. Uskonnollisten päi-vänavausten välittäminen toistuvasti keskusradiolla koko koulun tiloihin niin, että niiden kuulemista ei koulun tiloissa voi välttää, voidaan kokea jopa yhdenvertaisuussäädösten tarkoittamana häirintänä (Ojanen ja Scheinin, 2011(b), s. 246), koska sillä tosiasiallisesti aiheutetaan vähemmistöryhmien ihmisarvoa loukkaava epäkunnioittava, nöyryyttävä ilmapiiri. Oppilaat, joiden perheiden elämään ruokarukoukset eivät kuulu, voivat myös kokea johdetun äänekkään ruokarukoiluttamisen nöyryyt-tävänä riippumatta siitä, osallistuvatko he siihen vai ovatko muusta ryhmästä erillään rukouksen ajan.

Kun perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman mukaan ”oman uskonnon” opetuskaan ei ole enää tunnustuksellista ja kun perustuslakivaliokunnan päätöksen mukaan yksittäinen virsi koulun juhlassa ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista, tästä seuraa ilmeinen johtopäätös, että koulun toiminnan ei ole tarkoitus olla uskonnollisesti tunnustuksellista eikä siihen siten kuulu uskonnon harjoittaminen. Kun koulutyöhön kuitenkin monin paikoin yhä liitetään uskonnon harjoittamista, mikä paikoin saattaa olla jatkuvaa, kysymys on sellaisista kauan ennen perustuslain perusoikeusuudistusta syntyneistä perinteistä, jotka nyt on paikallaan saada muutetuksi vastaamaan nykyisten pe-rusoikeussäädösten sisältöä.

Koulujen jatkuvat hartaustilaisuudet ja jumalanpalvelukset luovat oppilaille ja opettajille keinote-koisen uskonnollisen kasvihuoneilmiön, joka ei enää vastaa ympäröivän yhteiskunnan ja perheiden todellisuutta. Yhteiskunnallisen tietoarkiston julkaiseman haastattelututkimuksen mukaan vain joka viides suomalainen osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin useita kertoja vuodessa. (Ketola ym. s. 19).

Edellä sanotulla ei tarkoiteta sitä, että evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko tai muut uskon-nolliset yhdyskunnat eivät saisi tarjota palvelujaan, kuten hartaustilaisuuksia tai erityisjumalanpal-veluksia koulujen oppilaille ja oppilaiden vanhemmille tai muiden oppilaitosten ja yliopistojen opiskelijoille ja henkilökunnalle. Ero olisi aikaisempaan käytäntöön siinä, että näin mahdollisesti tarjottavat uskonnolliset tilaisuudet eivät enää olisi virallinen osa oppilaitosten omaa toimintaa, osa koulutyötä, eikä niihin osallistuminen olisi kenellekään pakollista. Kuluissa samoin kuin työpaikoilla ja julkisissa tilaisuuksissa ketään ei myöskään estetä itsekseen rukoilemasta, vaikka ateriaan ei liitetäkään mitään henkilökuntajohtoista uskonnollista seremoniaa.

Niin kauan kuin julkiset koulutusinstituutiot sisällyttävät toimintaansa uskonnon harjoittamista, nii-den tulee kiinnittää aikaisempaa olennaisesti enemmän huomiota siihen, että niille, jotka eivät osal-listu uskonnon harjoittamiseen, on tarjolla samanaikaisesti rinnakkaista, vaihtoehtoista uskonnotonta ohjelmaa. Tällaisen sekulaarin eettisen ja kulttuurisen ohjelman tulee olla tapahtuman ajankohdan luonnetta vastaavaa, tarvittaessa myös juhlavaa, ja siihen tulee voida kutsua myös ulkopuolisia vie-railijoita ja ohjelman esittäjiä tai ohjelma voi tapahtua myös koulun ulkopuolella.

Omantunnon vapaus kattaa sekä sisäisen vakaumuksen vapauden ulottuvuuden (forum internum) että yksilön oikeuden ilmaista sisäinen vakaumuksensa ja elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan (forum externum) (Ojanen ja Scheinin 2011(a), s. 417) Perustuslain 11 §:n "oikeus ilmaista vakaumus" ei pelkästään vahvista 12 §:n sananvapautta, vaan yksilön oikeus elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan, vahvistaa myös hiljaisten, mielipiteistään meteliä pitämättömien uskonnottomien ihmisten oman-tunnon vapautta. Tämä on tärkeä näkökohta ajatellen varsinkin perusopetusta. Uskonnollisiin yh-dyskuntiin kuulumattoman oppilaan uskonnottomat vanhemmat eivät välttämättä halua "tehdä nu-meroa" vakaumuksestaan, eivätkä oppilaatkaan yleensä halua korostaa perheensä vakaumusta. Kui-tenkin jos lapselle on peruskoulussa tarjolla pelkkä poissaolo uskonnollisista tilaisuuksista, se helposti "tekee numeron" asiasta. Sen sijaan kun tarjolla olisi aina myös asianmukaista vaihtoehtoista ohjelmaa, se vahvistaisi uskonnottomien perheiden lasten oikeutta elää tavallaan, ja samalla julkinen palvelu kunnioittaisi kodin katsomusperinnettä ja identiteettiä.

Parhaiten julkinen valta ja julkiset palvelut toteuttaisivat katsomuksellista yhdenvertaisuutta ja syr-jimättömyyttä uskonnon ja omantunnon vapauden piirissä toimimalla kauttaaltaan tunnustuksetto-masti.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry
liittohallitus

Petri Karisma Esa Ylikoski
puheenjohtaja pääsihteeri

Lähteet:

Kimmo Ketola & Kati Niemelä & Hanna Salomäki, Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011.

Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin, ”Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §)”. s. 413- 458 kir-jassa Pekka Hallberg ym., Perusoikeudet. WSOPpro, 2011(a).

Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin, ”Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PL 6 §)”. s. 227- 280 kirjassa Pekka Hallberg ym., Perusoikeudet. WSOPpro, 2011(b).