VA2012/1s9

Jumalaton: Hanna Nikkanen -- Protulta eväät elämään

Suvi Auvinen

Vuonna 1995 Prometheus-leirit olivat ivelä uusi ja suhteellisen tuntematon asia. Tietokirjailija Hanna Nikkanen päätyi protulle sattumalta – leiri teki vaikutuksen joka on kantanut vuosien yli tähän päivään saakka.

”Heti siitä lähtien kun ensimmäisen kerran ET-tunnilla kuulin Prometheus-leiristä tiesin, että se on mun juttu”, muistelee toimittaja ja tietokirjailija Hanna Nikkanen omaa kokemustaan Prometheus- leiristä. ”Oli selvää etten uskonnottoman perheen lapsena menisi rippileirille, mutta koska leireily on kivaa olin ajatellut että jollekin leirille olisi hauska mennä.”

Nikkanen kävi oman protunsa vuonna 1995, jolloin leirit olivat huomattavasti marginaalisempi ilmiö kuin nykyään. ”Kukaan ystävistäni ei ollut menossa leirille, enkä varmasti olisi kuullut koko leiristä ilman loistavaa ET-opettajaamme,” Nikkanen kertoo.

Vantaan Länsimäki jossa Nikkanen kävi peruskoulua oli jo 1990-luvun puolessavälissä edelläkävijä ETopetuksessa. Monikulttuurisen alueen koulua kävi kolmetoista eri kansallisuutta. Alueella asui paljon perheitä, joiden lapsille ET-opetus oli ainoa mahdollisuus koska oman uskonnon opetusta ei ollut tarjolla. Kahdeksannella luokalla ET-opettaja piti yhden tunnin jolla esitteli protuleiriä, ja siitä hetkestä Nikkanen tiesi lähtevänsä leirille tulevana kesänä.

Koulusta itse valittuihin piireihin

Nikkanen oli alusta asti vakuuttunut siitä, että protu olisi hänelle sopiva vaihtoehto: ”Rippileirille menivät lähes kaikki luokkakaverini koska se oli tapa. Protu sen sijaan oli jotain mitä itse valitsin. Siellä tuli ensimmäistä kertaa olo, että on jossain samanhenkisessä seurassa, piireissä jotka itse valitsen. Että nämä ihmiset täällä edustavat omissa koululuokissaan sitä samaa hahmoa joka olin omassa koulussani.”

Protuleirit ovat kuuluisia hyvästä ilmapiiristään ja avoimesta keskustelukulttuurista. Erityisesti Nikkaselle jäi mieleen yhteiskunta-päivä. ”Silloin pääsi keskustelemaan eutanasiasta, abortista, kuolemantuomiosta”, Nikkanen kertoo. ”Yläasteella ei koulussa oikein keskusteltu vakavista aiheista, koska luokassa oli aina niitä joita aiheet eivät kiinnostaneet. Olin kaivannut sellaisia keskusteluja todella paljon, ja leirillä kaikki halusivat puhua ja ilmapiiri oli vapautunut.”

”Protulla kävin keskusteluja joita en olisi varmasti ilman leiriä käynyt siinä vaiheessa. On hyvä joutua neljätoistavuotiaana pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. Jos en olisi päätynyt protulle, olisi mennyt vuosia ennen kuin olisin joutunut miettimään sellaisia asioita”, Nikkanen pohtii.

Elinikäisiä vaikutuksia

Hanna Nikkanen pohtii protun vaikuttaneen elämäänsä monella tasolla. ”Leirillä oli paljon ensimmäisiä kertoja. Vaikka olin kotoa oppinut esimerkiksi sen, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ilman muuta suvaitaan, en ollut koskaan keskustellut aiheesta kenenkään seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen kanssa”, Nikkanen muistelee. ”Leirillä koin sellaista läheisyyttä ja lämpöä johon en ollut ennen törmännyt. Se oli paljon enemmän kuin pelkkä leiri. Edelleen osa parhaista ystävistäni on protukuvioista tuttuja, jäin mukaan toimintaan vuosiksi.”

Nikkanen oli oman leirinsä jälkeen vuosia protu-yhdistyksen hallituksessa ja päätoimitti protulehteä vuosina 1998-2000. Oman leirinsä jälkeen hän oli lisäksi kolmella leirillä apuohjaajana. ”Protukuvioissa oppi tekemään asioita itse. Yhdistyksessä nuori ihminen sai vastuuta jota ei olisi annettu missään muualla. Protussa opin paljon myös järjestötoiminnasta, ja tämä oppi on ollut korvaamattoman arvokasta”, Nikkanen kertoo.

”Protu muokkasi pitkälti sitä, kuka minusta tuli. Muiden protulaisten kanssa mietittiin sitä mitä meistä tulee, mitä haluamme elämillämme tehdä. Nyt vuosia myöhemmin on hauska katsoa taaksepäin ja huomata että saavutimme sen mitä halusimme”, Nikkanen toteaa ja sanoo suosittelevansa leiriä lämpimästi kaikille.

Hanna Nikkanen

  • Helsinki
  • toimittaja/tietokirjailija
  • s. 16.3.1981
  • Protulehden päätoimittaja vuosina 1998-2000