VA2012/1s11-15

Mikä ihmeen ET?

Koostanut Lasse Pylkki

ET eli elämänkatsomustieto on peruskoulun ja lukion oppiaine. Se on katsomusaine, joka tällä hetkellä on tarkoitettu niille, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä ET tulisi avata kaikkien vapaasti valittavaksi niin, että myös uskontokuntiin kuuluvat voisivat halutessaan opiskella sitä uskonnon sijasta. ET tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden opettaa nuorille kaikkien hyväksymiä, uskontoihin sitoutumattomia yleismaailmallisia arvoja. Seuraavassa esittelemme ET:tä tarkemmin, mm. mitä se sisältää, kuinka paljon sitä valitaan ja ketkä voivat sitä opiskella.


ET oppiaineena

Eero Salmenkivi

ET koulukasvatuksen keskiössä

ET on uskonnottomien rinnakkaisaine uskonnolle. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ”katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina”, joten mitään yliluonnollisia voimia ei oppiaineessa oleteta todellisiksi. Näinhän ei toki – uskontoa lukuun ottamatta – tehdä muissakaan koulun oppiaineissa. Esimerkiksi kemiassa tai historiassa selitys, että asia tapahtui, koska jumala puutui ihmeen kautta tapahtumiin, ei ole hyväksyttävä vastaus. Siten ET ei lähtökohdiltaan eroa useimmista koulun oppiaineista. Uskontokuntiin kuulumattomuus ei myöskään sinänsä ole mikään katsomus, ja erilaisia uskonnottomia katsomuksia on monenlaisia, joten oppiaineessa ei ole opeteta mitään erityistä maailmankatsomusta. Tämän takia ja koska humanistiseen perinteeseen liittyvät eettiset ohjeet ovat hyvin yleispäteviä ja kaikille sopivia, oppiainetta on kehitetty yleiskasvatukselliseen suuntaan.

ET:ssä opetetaan katsomuksellista yleissivistystä ja hyvää elämää edistäviä taitoja, kuten toisen huomioon ottamista ja eettisen ajattelun taitoja. Jotta oppiaine ei muodostuisi oppilaiden aivopesuksi jonkinlaiseen tulkintaan nyky- Suomen arvomaailmasta, Suomen virallisesti hyväksymät kansainväliset eettiset periaatteet ovat oppiaineessa erityisen keskeisessä roolissa. Näistä ensisijaisena voi pitää ihmisoikeusetiikkaa – onhan ET itsekin tavallaan omantunnonvapauden ilmaus, joka sai kehitykselleen pontta Erkki Hartikaisen vuonna 1978 YK:lle tekemästä ihmisoikeuskantelusta. Muita periaatteita ovat demokratia, rauha ja suvaitsevaisuus. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteista lähtien keskeiseen asemaan on noussut myös kestävä kehitys.

Koska ET:ssä opetetaan juuri niitä asioita, joihin Suomi on kansainvälisesti sitoutunut ja joita maassa on pidetty kasvatuksellisesti arvokkaimpina, ET:n opetus on hyvin lähellä opetussuunnitelman arvoperustan opettamista. Siten oppiainetta voi vähäisestä oppilasmäärästään huolimatta pitää maamme yleissivistävän koulutuksen kasvatuksellisesti keskeisimpänä oppiaineena.

ET:n opetus

ET:ssä ei siis opeteta mitään erityistä katsomusta tai perinnettä. ET:n tavoitteena on kehittää oppilaan omaa identiteettiä ja katsomusta. Tämä merkitsee lähtemistä oppilaan omasta maailmasta ja oppilaan oman arvoja ja asenteita koskevan pohdinnan herättämistä ja tukemista. Oppilaslähtöisyydessään ET edustaakin nykyaikaisen kasvatus- Koostanut Lasse Pylkki tieteen ja suomalaisen perusopetuksen parasta perinnettä.

Perusopetuksen alaluokilla oppilaan maailmasta lähteminen merkitsee arkipäivän ongelmien käsittelemistä keskustelun, tarinoiden ja pohdinnan keinoin. Kansainvälisesti tällaista pohtivaa arvoja asennekasvatusta on edustanut erityisesti ns. filosofiaa lapsille -liike. Siksi elämänkatsomustiedon opetuksella on myös alimmilla luokilla ollut läheinen suhde filosofointiin. Perusopetuksessa tämä ei tarkoita mitään filosofian perinteen muistiin painamista vaan avointa keskustelua ja pohdiskelua.

Perusopetuksen ylimmillä luokilla ja lukiossa mukaan tulee katsomuksellisen yleissivistyksen ja arvostelukyvyn laajentaminen perehtymällä erilaisiin katsomuksiin ja moraalipohdintoihin. Koska lukiossa filosofia on erillinen oppiaine, on ET:tä erityisesti 2003 opetussuunnitelman perusteissa profiloitu toisaalta nuoren omakohtaiseen elämänkatsomukselliseen etsintään, toisaalta erilaisiin kulttuurintutkimuksen alueisiin, kuten antropologiaan.

Opettajalle ET-keskustelujen johtaminen asettaa melko suuria vaatimuksia. Opettajan tulee olla avoin kuuntelemaan lasten ja nuorten mielipiteitä. Tämä avoimuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä. Niin keskustelussa kuin käytännön toiminnassakin toisia pitää kunnioittaa eikä heitä saa vahingoittaa. Opettajan tehtävänä on lapsen ja nuoren omista lähtökohdista saada hänet tunnistamaan opetussuunnitelman arvoperusta sekä ymmärtämään esimerkiksi suvaitsevaisuuden ja demokratian arvo ja niiden puolesta esitetyt perustelut. Koska ET:n opetusjärjestelyissä ja opettajien pätevyydessä on paljon parannettavaa, edellä mainitut ja opetussuunnitelmatasolla ilmeiset ET:n vahvuudet eivät valitettavasti aina toteudu oppiaineen opetuksessa käytännön tasolla.


FT Eero Salmenkivi toimii ET:n ja filosofian didaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa


Mitä elämänkatsomustiedossa opetetaan eli poimintoja opetussuunnitelman perusteista

ET:n keskeiset sisällöt yläasteella

Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta

  • yhteiskuntateorian perusteet, demokratia
  • politiikka, toimiminen kansalaisena, kestävä kehitys

Katsomusten maailma

  • katsomusten historiaa, katsomusvapaus
  • maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus
  • tieto ja tutkimus, luonnollinen ja yliluonnollinen
  • uskonto ja uskonnottomuus, oma elämänkatsomus

Kulttuuri

  • kulttuurin tutkimus, kulttuuri ja luonto
  • kulttuuri ja yhteisö, suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus
  • käsityksiä ihmisen ja luonnon suhteesta: humanistinen, utilistinen, mystinen ja luontokeskeinen

Etiikka ja hyvä elämä

  • etiikan pääsuuntia ja peruskysymyksiä, nuoren moraalinen kasvu
  • ihmisoikeusetiikka, ympäristöetiikka
  • monikulttuurisuus eettisenä kysymyksenä

Tulevaisuus

  • tulevaisuuden tutkiminen
  • luonnon ja yhteiskunnan tulevaisuus, maailmanperintö
  • minun tulevaisuuteni, toimiminen tulevaisuuden hyväksi

ET:n sisällöt lukiossa

  • Hyvä elämä
  • Maailmankuva
  • Yksilö ja yhteisö
  • Kulttuuriperintö ja identiteetti
  • Maailman selittäminen katsomusperinteissä
  • Syventävän kurssin opetussuunnitelmaan kuuluu sosiologinen, moraalinen, antropologinen ja psykologinen uskontokritiikki.

ET päiväkodissa

Uskonnon ja omantunnon vapaus on perustuslain 11 §:n turvaama oikeus, jota esiopetusikäisten kohdalla käyttää huoltaja. Esiopetukseen sisältyy eettistä kasvatusta ja kulttuurista katsomuskasvatusta. Perustuslain 6 §:n säännösten puitteissa esiopetukseen sisältyy myös uskontokasvatusta ja sille vaihtoehtoista elämänkatsomustietokasvatusta. Huoltajan valinnan mukaan lapsi osallistuu tällöin joko järjestettyyn uskontokasvatukseen, elämänkatsomustietokasvatukseen tai muuhun opetukseen.

Elämänkatsomustieto nyt

ET numeroina

  • Elämänkatsomustietoa opetetaan yhtä paljon kuin uskontoa. Peruskoulussa niitä opetetaan 11 vuosiviikkotuntia eli esim. niin, että alaluokilla niitä on joka luokalla 2 tuntia viikossa, yläkoulussa joka luokalla 1 tuntia. Koulut voivat kuitenkin jakaa tunnit eri vuosiluokille toisinkin.
  • Lukiossa on kolme uskonnon ja ET:n pakollista kurssia ja kaksi vapaasti valittavaa syventävää kurssia
  • ET:tä opiskelevien oppilasmäärät ovat varsin alhaiset. Vaikka sitä opiskelevien prosenttimäärä on kymmenessä vuodessa lisääntynyt, esimerkiksi 2010 sitä opiskeli vain 3,2% ikäluokasta
  • Lukiossa määrä on hieman suurempi, noin 5 % oppilaista, ja se on pysytellyt pitkään samana.
  • Ylioppilastutkinnossa keväällä 2011 katsomusaineita kirjoittaneista ET:n kysymyksiin vastasi 131 oppilasta, ev.lut. uskonnon kysymyksiin 1456 ja ortodoksisen uskonnon kysymyksiin 17 oppilasta

Kenelle?

Elämänkatsomustiedon opetukseen voi osallistua seuraavin edellytyksin:

  • Uskonnollisiin yhdyskuntiin (kirkkoihin) kuulumaton opiskelee elämänkatsomustietoa, tai jos vanhemmat niin ilmoittavat, uskontoa.
  • Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva opiskelee omaa uskontoansa. Jos sitä ei järjestetä, hän voi opiskella elämänkatsomustietoa tai koulussa opetettavaa uskontoa.
  • 18 vuotta täyttänyt lukio-opiskelija voi itse valita, opiskeleeko uskontoa vai elämänkatsomustietoa.
  • Lukion syventävät ET-kurssit ovat avoimia kaikille lukiolaisille
  • Elämänkatsomustiedon opetus on järjestettävä, jos siihen oikeutettuja on kunnassa vähintään kolme. Suurissa kunnissa näin on lähes aina.

Ongelmia ET:n järjestelyissä

Kaikki ET:hen oikeutetut eivät valitse ET:tä Peruskoulussa vain vähän yli 3% oppilaista valitsee ET:n. Siihen oikeutettuja on kuitenkin moninkertainen määrä, sillä kirkkoon ja uskontokuntiin kuulumattomia on jo lähes neljännes suomalaisista, noin miljoona.

MITÄ TEHDÄ

Kaikkien ET:hen oikeutettujen lasten ja nuorten vanhempien tulee pitää kiinni oikeuksistaan ja vaatia ja valvoa, että lapsi sijoitetaan ET-ryhmään. Tämä vahvistaa ET:n asemaa, ja järjestelyt ja opetus paranevat.

Opetusjärjestelyissä ongelmia

Suurissa kaupungeissa usein jopa puolet luokan oppilaista opiskelee ET:tä, jolloin tunnit voidaan pitää samanaikaisesti uskonnon kanssa. Pienissä kunnissa ja kouluissa ET:tä lukevia on vähän, jolloin ryhmiä yhdistellään ja tunnit ovat usein joko päivän alussa tai lopussa tai jopa eri koulussa.

MITÄ TEHDÄ

Pienissä yksiköissä asia ei parane, ellei opiskelijamäärät lisäänny.

Kaikki kunnat ja koulut eivät noudata nykyistä lainsäädäntöä

Varsinkin pienissä kunnissa uskonnottomia oppilaita ei ohjata automaattisesti ET:hen. Joissakin kouluissa heidät osoitetaan uskontoon eikä ET-vaihtoehdosta kerrota vanhemmille.

MITÄ TEHDÄ

Vanhempien tulee seurata tilannetta ja vaatia kouluja noudattamaan ohjeita. Myös vapaa-ajattelijayhdistysten tulee olla asiassa valppaina. Yksi tapa on pyytää nähtäväkseen kunnan kouluun ilmoittautumislomake ja tarkistaa, onko se ohjeiden mukainen. Asian voi ottaa esille myös vanhempainilloissa.

Opettajat

Alaluokilla luokanopettajan pätevyyden saanut henkilö voi opettaa elämänkatsomustietoa. Muualla pätevistä opettajista on puutetta. Siksi ET:tä opettaa usein uskonnonopettaja. Opetuksen puolueettomuus saattaa silloin vaarantua.

MITÄ TEHDÄ

Paljon ei ole tehtävissä, ennen kuin oppilasmäärät lisääntyvät.




ET:n ”esihistoriaa”

Lasse Pylkki

Ruotsinvallan aikana hallitusmuoto perustui vankasti uskonnolle, kristinuskolle. Näin oli myös Suomessa aina itsenäistymiseen asti. Valistus toi 1800-luvun lopulla mukanaan ajatuksen uskonnon vapaudesta. Esimerkiksi Minna Canth ja eräät muut halusivat perustaa järjestön, jonka nimeksi aiottiin Yhdistys Uskonnonvapautta ja Suvaitsevuutta Varten. Anomus hylättiin.

1903 perustetun Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen yhtenä päätavoitteena oli valtion ja kirkon ero toisistaan. Muitakin samaa ajavia yhdistyksiä perustettiin, mm. opiskelijayhdistys Prometheus. Haluttiin luopua pakollisesta uskonnonopetuksesta. Suurlakon 1905 jälkeen perustettiinkin uskonnonvapauskomitea, jonka tehtävänä oli uskonnonvapauslain valmisteleminen. Komitea ei keisarillisessa Suomessa saanut tehdä työtään.

Itsenäisyyden alkuaikoja: uskonnonhistoriaa ja siveysoppia

Vuonna 1917 Uskonnonvapauskomitea esitti, että uskonnonhistoriaa opetettaisiin tunnustuksettomana ja että sen rinnalla opetetaan siveysoppia. Laki uskonnonvapaudesta astuikin voimaan 1923. Uskonnonopetuksesta siinä säädettiin seuraavaa:

Jos uskonnonopetusta valtion tai kunnan ylläpitämässä tai avustamassa kansakoulussa, oppikoulussa tai muussa oppilaitoksessa annetaan jonkun uskontokunnan opin mukaan, on oppilas, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava sellaisesta uskonnonopetuksesta.

Asia sai kuitenkin heti ankaraa vastustusta kirkollisissa piireissä. Pelättiin kansan siveellisyyden kärsivän, jos kaikille ei opeteta kristillisyyteen perustuvaa pakollista siveysoppia. Myös poliittiset puolueet vastustivat sitä.

1922 valtioneuvosto antoi esityksen laiksi uudesta kansakoulusta. Sen mukaan siveysoppi olisi ollut pakollinen oppiaine niille, jotka eivät osallistu uskonnonopetukseen.

Esitys ei mennyt läpi, mutta 1923 säädettiin laki kansakoulun perusteista, jossa oppiaineesta käytettiin nimeä uskonnonhistoria ja siveysoppi. Kirkkoon kuuluvat opiskelivat pakollista uskontoa. Sen mukaisesti katsomusopetus Suomessa sitten järjestettiin seitsemän vuosikymmenen ajan.

Opetussuunnitelmat kuitenkin edelleen heijastivat vahvasti yhteiskunnan evankelisluterilaisuutta. Katsottiin, että uskontokuntiin kuulumattomien opetuksen oli avarrettava oppilaiden henkistä näköpiiriä perehdyttämällä heitä uskonnollisen elämän muotoihin ja arvoihin. Opetus oli uskontokeskeistä, eikä uskonnottomia elämänkatsomuksia ollut olemassa.

1957 oppiaineen nimi muutettiin uskontojen historiaksi ja siveysopiksi.

Peruskouluun siirryttäessä oppiaineella oli kuitenkin merkitystä. Lainsäädännössä ja opetussuunnitelmissa oli otettava huomioon myös uskonnoton katsomusopetus.

ET:n uudempi historia

1964 asetettu Peruskoulukomitea esitti oppiaineluetteloon uskontoa, uskontojen historiaa ja siveysoppia. 1967 eduskunnalle annettiinkin esitys laiksi koulujärjestelmän perusteista. Se ehdotti yhteisten oppiaineiden luetteloon siveysoppia. Uskonnonopetuksesta vapautetuille opetettaisiin uskontojen historiaa. Kun kiista itsenäisestä siveysopista olisi viivästyttänyt peruskoulun puitelain hyväksymistä, sivistysvaliokunta esitti kansakoulusta tuttua mallia, jossa siveysoppi oli yhdistetty uskonnonhistorian opetukseen. Niinpä uskonnonopetuksesta vapautetuille säädettiin oppiaine uskonnonhistoria ja siveysoppi.

Monet halusivat yhä, että uskonnonhistoria ja siveysoppi pohjautuisi edelleen tunnustukselliseen kristilliseen aineistoon. Tämä herätti kiivasta keskustelua, ja 1972 asetettiin työryhmä muuttamaan aineen opettajan opasta vähemmän tunnustukselliseen suuntaan.

Kantelu YK:n ihmisoikeuskomitealle

Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikainen teki 1978 YK:n ihmisoikeuskomitealle kantelun peruskoulun uskontojen historian ja siveysopin opetussuunnitelmasta. Komitea ratkaisi kantelun Hartikaisen eduksi 1981 todeten mm.:

”Sopimusvaltio myöntää, että vaikeuksia on syntynyt nykyisen opetussuunnitelman (joka näyttää ainakin osaksi olevan uskonnollinen) toteuttamisessa, mutta komitea uskoo, että ongelmien ratkaisemiseksi on ryhdytty asianmukaisiin toimiin, eikä näe mitään syytä päätellä, ettei niitä saataisi ratkaistuiksi yleissopimuksen 18. artiklan 4. kohdan vaatimusten mukaisesti nykyisten lakien puitteissa.”

Vuonna 1981 aikaan saatiinkin ensimmäinen tunnustukseton uskonnonhistorian oppimäärä. Oleellisena osana siinä oli yleishumanistista etiikkaa ilman sidosta uskontoon.

Elämänkatsomustiedon opetus alkaa

Koko 1980-luvun alun käytiin keskustelua uskonnonhistoria-nimisen oppiaineen nimestä ja sisällöstä. Esillä olivat nimet uskontotieto, etiikka sekä elämänkatsomustieto. Etiikkaa oli esitetty myös sekä peruskoulun että lukion oppiaineeksi. Perusteluksi uskonto-sanan poistamiseksi nimestä esitettiin, että suurin osa aineen oppilaista tuli kodeista, joissa huoltajat olivat uskonnottomia. Siksi opetuksen sisällönkin tulisi olla katsomuksellisesti puolueetonta ja oppiaineen nimeksi sopisi etiikka tai elämänkatsomustieto.

Vapaa-ajattelijain liiton kanta oli, että tunnustukselliselle uskontojen opetukselle vaihtoehtoinen oppiaine rajattaisiin laissa koskemaan vain uskonnottomia oppilaita.

1983 hyväksyttiin uudet koululait. Niiden §:ssä 13 säädetään:

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Elämänkatsomustiedon oppimäärä vahvistettiin 1985. Näin oli ET saanut virallisen aseman.


Lähteet:
Et-opetus.fi
Pekka Elo & Jaakko Linnankivi:
Et-opetuksen historiasta: Oikeuden ja kohtuuden tiellä (FETO)
Wikipedia




ET tulevaisuudessa

Vapaa-ajattelijoiden ehdotus ET:n valinnaisuudesta

Vapaa-ajattelijain liiton liittokokous päätti kesällä 2011 kantanaan ehdottaa, että ET avataan vapaasti kaikkien valittavaksi. Näin myös kirkkoon kuuluvat voisivat valita sen uskonnon sijasta sekä peruskoulussa että lukiossa. Asiasta oli selostus edellisessä numerossa. Nähtäväksi jää, eteenkö asia vai jääkö se hamaan tulevaisuuteen.

Kysyimme ET:n tulevaisuudesta myös ylemmiltä viranomaisilta

ET-tietopaketin toimittaja kysyi ET:n tulevaisuudesta opetusneuvos Pekka Elolta opetushallituksesta.

LP: Millaisena näette ET:n lähitulevaisuuden? Onko mahdollista saada se valinnaiseksi uskonnon kanssa?

PE: Kymmenen vuoden tähtäimellä valinnaisuus on mahdollista, ja jotain taitaa tapahtua. Se jotain voi olla kaikille yhteinen katsomusaine.

LP: Minkälainen mielestänne olisi katsomusaineiden ihannetilanne opetuksessa tulevaisuudessa?

PE: Ensimmäinen askel: tasapuolinen kohtelu esimerkiksi tuntijärjestelyissä, toinen askel: jokaiselle omaa eriytettyä katsomusta ja sen rinnalla kaikille yhteistä selkeästi filosofialähtöistä etiikan opiskelua, joka tukee ajatteluntaitojen kehitystä.

ET:stä saa runsaasti lisätietoa esim. seuraavilta verkkosivuilta:

  • et-opetus.fi
  • Feto.fi (Filosofian ja elämäkatsomustiedon opettajat Feto ry.)
  • oph.fi/säädökset ja ohjeet (Opetushallitus)