VA2012/1s16-17

Pikkukaupungin jumalattomat lapset

Suvi Auvinen

Elämänkatsomustiedon opetus on Suomessa eri paikkakunnilla hyvin erilaisessa tilassa. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa ei et-opetus ole läheskään niin suuri kummajainen kuin muualla maassa. Varsinais-Suomessa sijaitseva kymmenentuhannen asukkaan Paimio valottaa sitä, miltä suurin osa Suomesta näyttää. Vapaa Ajattelija kysyi kahdelta paimiolaiselta oppilaalta sekä heidän äidiltään miltä tuntuu olla jumalaton pikkukaupungissa.

Venla, 10, ja Henri, 8, Luostarinen ovat oman koulunsa kummajaisia. ”Ekalla luokalla sitä kyllä ihmeteltiin että miksi en ole uskontotunneilla”, Venla muistelee. ”Nykyään kaikki kyllä tietää sen että olen sen aikaa toisessa koulussa et-tunnilla. Olen ainoa meidän koulun kolmosluokkalainen joka ei käy uskonnossa.” Henri on myös koulunsa ainoa ekaluokkalainen et:ssä. ”Jotkut ei vieläkään muista etten käy uskonnossa ja sitten ihmetellään miksi tulen kouluun eri aikaan”, Henri kertoo. ”Sitten selitän koko jutun alusta.”

Kun Venlalta ja Henriltä kysytään mikseivät he tule muiden tavoin uskontotunnille, lapset vastaavat syyn olevan se, että ”äiti ja iskä ei kuulu kirkkoon”.

Venlan ja Henrin äiti Nina Luostarinen kertoo lastensa olleen ihmetyksen aiheena päiväkodista lähtien. ”Täällä päiväkodissa oli joka viikko pyhäkoulu, ja joka kerta sitä ihmeteltiin etteivät Venla ja Henri osallistuneet siihen”, Nina kertoo. ”Uskonto on täällä rakenteellisesti suurempi osa päivähoitoa ja koulua kuin suuremmilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Venlan ensimmäisen ja toisen luokan opettaja soitti lapsille joka aamu virren. Ennen ruokailua rukoiltiin ruokarukous. Kun kysyin voisiko asialle tehdä jotain, annettiin vaihtoehdoksi vain se, että Venla voisi seistä käytävässä virren ja rukouksen ajan.” Pienellä paikkakunnalla ei omien oikeuksien perääminenkään ole niin yksinkertaista, Nina pohtii: ”Olisin tietysti voinut nostaa asiasta suuremman metelin, mutta uskon että se olisi johtanut vain siihen että lapsistani olisi tullut yhä enemmän silmätikkuja koulussaan.”

”Kunpa kaikki kävisi et:ssä!”

Venla on käynyt et-tunneilla kolme vuotta, koko kouluikänsä. Tunneilla on ehditty käsittelemään kaikenlaisia aiheita. ”Juuri nyt mietitään käyttäytymissääntöjä, miten eri tilanteissa sopii käyttäytyä. On myös mietitty esimerkiksi mitä tarkoittaa rehellisyys”, Venla kertoo tunneistaan. Henri kertoo tunneilla käsitellyn muun muassa sitä, miltä eri tunteet tuntuvat. Suosikki kaikista tunneista on kuitenkin helppo löytää: ”Kerran tutustuttiin eri ammatteihin ja mentiin leipomaan sämpylöitä koulun ruokalaan, se oli paras tunti!”

Yksi asia Venlaa harmittaa koko et:ssä: ”Se on eri koulussa. Joudun menemään eri aikaan kuin muut kouluun ja odottamaan koulutaksia pakkasessa. En tunne siitä koulusta oikein ketään, olisi paljon kivempi olla omien luokkakavereiden kanssa. Kunpa kaikki kävisi et:ssä!”

Henristä ikävintä on ”yksi taksitäti” ja se, ettei koulun vaihdon takia tuntien väliin jää kunnon välituntia. Henri on käy kuitenkin mielellään et:ssä eikä vaihtaisi uskontoon: ”Luokkakaverit on kertoneet että uskontotunnilla lauletaan jotain rukouslauluja. Ja melkein kaikki on sitä mieltä että uskonto on tylsin aine koulussa.”

Nina on samaa mieltä: ”Mielestäni uskontoa ei pitäisi opettaa kouluissa kenellekään. Valtionkirkko on menneen maailman reliikki, on älytöntä että sen asemaa vaalitaan koulun sisällä.” Hyviksi vaihtoehdoiksi uskonnonopetukselle hän nimeää esimerkiksi etiikan tai ”kiva koulu” projektin, joka pyrkii hyvän kouluilmapiirin luomiseen ja kiusaamisen ehkäisyyn. ”Ei siinä ole mitään mieltä että lapsille opetetaan 2000 vuotta vanhaa saagaa koulussa monta vuotta”, Nina sanoo. ”Ei uskonnonopetuksella ole mitään tekemistä tämän maailman kanssa jossa nykyään elämme.”

Vaihtoehtoja ajattelulle

Paimio on hyvä esimerkki siitä, kuinka uskonnottomat eivät pidä puoliaan etopetuksen suhteen. Esimerkiksi Henrin luokka-asteella samassa koulussa on kahdeksan uskontokuntiin kuulumatonta lasta, mutta näistä vain Henri käy et:ssä. Lapsista saataisiin koululle oma ryhmä kasaan jos kaikki et:hen oikeutetut valitsisivat sen uskonnon sijaan. Nyt Henri ja Venla menevät tunneille opettajan luo toiseen kouluun eri puolelle Paimiota.

Et:ssä käymistä ei koulun puolelta alunperin tehty helpoksi. ”Venlan opettaja sanoi ensimmäisellä luokalla että Venla voisi mennä et-tunneille, mutta että meidän vanhempien tulisi kuljettaa häntä itse eri koulujen välillä”, Nina muistelee. ”Vasta kaksi vuotta myöhemmin Henrin mennessä kouluun meille selvisi, että olisimme olleet koko ajan oikeutettuja taksikyytiin lapsille!”

Pienellä paikkakunnalla uskonnottomana eläminen ei ole ollut aina helppoa eikä et-opetuksen saaminen ole ollut itsestäänselvyys. Onko lasten saaminen et-tunneille ollut kaiken vaivan ja taistelun arvoista?

Ninan mielestä on. ”Haluan että lapsistani kasvaa ihmisiä 2010-luvun maailmaan. Haluan että heillä on eväinä koulusta vaihtoehtoisia ajatusmalleja, käsitys siitä että eri ihmiset ajattelevat asioista eri tavoin”, Nina listaa. ”Kirkkoon olen antanut lasten mennä luokkiensa kanssa. Kristinusko kuuluu kulttuuriperimään, esimerkiksi sananlaskuihin viitataan usein ja kirkoissa joutuu käymään usein häissä ja hautajaisissa. Minulle on tärkeää että lapseni saavat erilaisia kokemuksia, mutta osaavat ajatella omilla aivoillaan.”