VA2012/1s30-31

- Pääsihteerin palsta -

Esa Ylikoski

Ihmisoikeus- ja perusoikeusperusteisuudella eteenpäin

keinoina kanteluja ja kehittämisehdotuksia

Elämme vaihetta, jossa perusoikeusuudistuksen sekä kansainvälisten ihmisoikeussäädösten ”sisäänajo” Suomen lakeihin, viranomaisohjeisiin sekä julkisten palvelujen käytänteihin on uskonnottomien oikeuksien osalta kesken. Meitä kohdellaan yhä syrjivästi ja epäkunnioittavasti ”toisen luokan kansalaisina” valtion ja kuntien viranomaisten toimesta. Kuitenkin yhdenvertaisesta ja syrjimättömästä kohtelusta vakaumuksen ja omantunnon vapauden alueella on selvästi säädetty perustuslaissamme (6 § ja 11§) sekä muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (SopS 18-19/1990).

Meillä, Vapaa-ajattelijain liitolla, yhdistyksillä ja ihmisillä on siis edessämme kosolti haastetta ja hommaa niin valtakunnallisella tasolla kuin alueilla ja kunnissa. Liitolla on selkeitä vaatimuksia omantunnon ja vakaumuksen vapauden sekä syrjimättömyyden vahvistamiseksi päivähoidossa, koulussa, oppilaitoksissa, armeijassa, kriisipalveluissa, sosiaali- ja terveystoimessa sekä hautaustoimessa. Samoin olemme esittäneet syrjinnän poistamista eduskunnan avajaisista verotukseen ja aina perustuslain kirkkolakipykälään (76 ?) asti.

Tavoitteidemme ihmisoikeus- ja perusoikeusperusteisuus on vahvistunut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten myötä. Tämä ilmenee apulaisoikeuskanslerin käräjähartauspäätöksen perusteluissa. Käytäntö osoittaa, että monet asiat eivät etene ilman oikeustaistelua, kanteluita ja valituksia. Tällä hetkellä kanteluita on vireillä koskien Puolustusvoimia (eduskunnan oikeusasiamies) sekä koululaitosta (aluehallintovirasto).

Aina nopein tie ei mene kanteluiden kautta. Tarvitaan yhteistyötä lasten vanhempien ja viranomaisten kanssa. Olemme aktivoituneet ihmisten kuunteluun ja neuvontaan sekä palautteen välittämiseen ja kehittämisehdotusten tekemiseen. Kun kouluja ja päiväkoteja on tuhansia, on monenlaisia käytäntöjä. Joskus kysymys on ”vain” tietämättömyydestä. Eivätkä valtakunnalliset viranomaisohjeetkaan ole kunnossa. Tarvitaan myös keskustelua mediassa ja yhteistyötä laajenevien kansalaispiirien kanssa.

Askel askeleelta eteneminen

Uskonnon harjoittaminen valtion ja kunnan toimintaan liittyen on olennainen tasa-arvo-ongelma omantunnon ja vakaumuksen vapauden alueella. Siihen liittyen uskonnottomien on syytä pohtia, onko mahdollista edetä edes askel askeleelta. Pitäisikö meillä olla valmiutta myös kompromisseihin, jos sillä saadaan konkreettisia edistysaskelia? Otetaan esimerkkejä:

Vapaa-ajattelijain liitto päätti antaa vuoden 2011 Väinö Voipio -palkinnon Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiotoimikunnalle. Promootion ohjelmaan oli lisätty perinteisen jumalanpalveluksen vaihtoehdoksi arvokas tunnustukseton tilaisuus. Palkinto myönnettiin ”tunnustuksena uskonnottomien ihmisten yhdenvertaisuuden sekä omantunnon ja vakaumuksen vapauden huomioon ottamisesta ja kunnioittamisesta”. Tällä ei silti tarkoita, että pitäisimme yliopiston tilaisuuden jumalanpalvelusta tarpeellisena.

Helsingin vapaa-ajattelijat ry. on puolestaan ehdottanut, mikäli yliopiston avajaisten ohjelmassa 2012 on edelleen perinteinen avajaisjumalanpalvelus tuomiokirkossa, ”perinteen uudistamista edes siinä määrin”, että avajaisten ohjelmaan lisätään jumalanpalvelukselle vaihtoehtoinen tunnustukseton tilaisuus. Tilaisuus ottaisi huomioon uskonnottomat ja ei-uskonnolliset katsomusryhmät, mutta samalla se palvelisi niitä uskonnollisiin ihmisiä, myös luterilaisia, jotka yliopiston avajaisten yhteydessä eivät halua osallistua jumalanpalvelukseen. Aloitteessa mainitaan vapaa-ajattelijain peruslähtökohtana olevan edelleen, että tiedeyliopiston toimintaan ei tulisi ylipäätään kuulua jumalanpalveluksia.

Koulurauhaa uskonnoilta

Kouluissa tapahtuvan uskonnon harjoittamisen suhteen Opetushallituksen muistio (2006) on aiempaan verrattuna kehittynyt, mutta yhä puolitiessä. Ohjeen mukaan koulu voi edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia. Niiden järjestäminen ei siis ole välttämätöntä, ne eivät ole lakisääteisiä tehtäviä.

Valmisteilla olevissa perusopetuksen perusteissa olisi tarpeen aiempaa selkeämmin ilmaista, että uskonnon harjoittamisen organisointi ei kuulu koulun tehtäviin. Jos uskonnon harjoittaminen edelleen jossain määrin sallittaisiin, sen tulisi tapahtua koulun ulkopuolella kirkollisissa tiloissa. Apulaisoikeuskanslerin käräjäoikeuksia koskevan päätöksen pohjalta olisi perusteltua erottaa uskonnon harjoittaminen koulun tiloissa ja koulun ulkopuolella.

Mikäli uskonnon harjoittamista ei saada kokonaan loppumaan, OPH:n ohjeissa tulisi selkeämmin ilmaista, että uskonnollisen tilaisuuden kanssa samaan aikaan on aina katsomuksellisesti tunnustukseton tilaisuus. Sen järjestämiseen ja tiedotukseen paneudutaan tehden yhteistyötä alueen kansalais- ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Koulujen tulisi kaikessa toiminnassaan noudattaa yhdenvertaista, syrjimätöntä ja kunnioittavaa kohtelua eri uskontoja ja myös uskonnottomia vakaumuksia kohtaan.

OPH:n nykyohjeen ilmaisu -”Huoltajan ilmoituksesta oppilas vapautetaan omantunnon syistä uskonnon harjoittamisesta.” - on huono. Se luo kuvan, että koulun ev.lut. jumalanpalveluksiin ja päivänavauksiin osallistuminen olisi joku perusnormi, josta siten on mahdollisuus saada ”vapautus” erityisen kieltäytymismenettelyn kautta. Tämä on kirkkoon kuulumattomia kohtaan epäkunnioittava ja syrjivä tapa. Oletusarvona ei tule olla kenenkään, ei kirkon jäsenten eikä varsinkaan ev.lut. kirkkoon kuulumattomien osallistuminen uskonnon harjoitukseen.

Koska kaikki eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, ne eivät ole koko koulun yhteisiä tilaisuuksia, toisin kuin koulun yhteiset juhlat, kuten joulu- ja kevätjuhlat. Koulun yhteiset juhlat eivät ole uskonnon harjoittamista; niissä mahdollisesti laulettu yksittäinen virsi ei perustuslakivaliokunnan nykytulkinnan mukaan tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista. Jos suvivirsi useimmissa kouluissa lauletaan, miksi se ei riitäkään uskonnollisille tahoille?

Tavoitteenamme kouluissa ja päivähoidossa on varsinaisen uskonnon harjoittamisen lopettaminen – ainakin koulun ja päiväkodin omissa tiloissa. Tunnustukseton toiminta ja ohjelma omissa tiloissa olisi siis perusnormina. Sille saattaisi paikoin olla vaihtoehtoisena lisäpalveluna jumalanpalvelus tai hartaustilaisuus seurakunnan tiloissa vapaaehtoispohjalla. Luontevinta olisi, että uskonnon harjoittaminen tapahtuisi kokonaan koulutyön ja julkisen päivähoidon ulkopuolella.