VA2012/3s11-11

Uskonnottomien perusoikeudet - mistä kunta päättää?

Esa Ylikoski

Julkisen vallan tehtäviin kuuluu perusoikeuksien turvaaminen: ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja syrjimättä uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta; jokaisen uskonnon ja omantunnon vapaus toteutuvat. Mitkä asiat ovat valtion ja mitkä kuntien vastuulla?

Kuntien vastuu on hyvä kysymys myös lokakuun kuntavaaleja ajatellen. Tietävätkö kunnanvaltuustoihin ja lautakuntiin valittavat, mitkä asiat vaikuttavat vakaumusten yhdenvertaisuuteen? Äänestäjän on hyvä kysyä sitä ehdokkailta, ennen kuin äänestää heitä. Valtio vastaa raameista: eduskunta säätää lait, valtioneuvosto antaa asetuksia ja ministeriöt ohjaavia päätöksiä. Myös keskusvirastot, kuten Opetushallitus antavat määräyksiä ja ohjausta. Aluetasolla valtion toimielimiä ovat maistraatit sekä AVI-virastot ja ELY-keskukset. Oikeuslaitoskin on valtion. Mitä jää kunnille? Itse asiassa hyvin monien valtion säätämien julkisten palvelujen toteuttaminen on annettu kuntien tehtäväksi. Kunta hoitaa käytännön toteutuksen palveluissa, jotka ulottuvat kohdusta hautaan. Käytäntö onkin yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja perusvapauksien toteutumisessa yksilön kannalta ratkaisevaa.

Lapsuus ennen kouluikää

Terveydenhuolto ja neuvolajärjestelmä tarjoavat Suomessa hyviä palveluja syntyvyyden säännöstelyyn, lisääntymisterveyteen sekä vauvojen hyvinvointiin. Ehkäisykeinojen saatavuutta ei terveyspalveluissa rajoiteta uskonnollisin perustein, ei myöskään oikeutta lakisääteiseen aborttiin. Näin mahdollisimman moni lapsi syntyy toivottuna. On silti hyvä tiedostaa uskonnolliskonservatiivinen paine rajoittaa näitä oikeuksia.

Terveyskeskuksista ja neuvolajärjestelmästä on pidettävä hyvä huoli kunnissa! Suomessa vauvojen ja äitien kuolleisuus on saatu vähäiseksi kansainvälisesti vertaillen. Tuloksia on tuonut työ, ei usko kohtaloon tai suojelusenkeleihin. Vaikka työterveys- ja opiskelijaterveysjärjestelmät ovat hyviä, julkisten terveyskeskus- ja sairaalapalvelujen hyvä saatavuus on elintärkeää. Neuvolan lisäksi joskus tarvitaan myös sosiaalitoimen perhepalveluja. Kalliiksikin tulevien huostaanottojen vähentämiseksi on hyvä satsata perheiden tukitoimiin. Lapsen nimenantoon ei tarvita kirkollista kastamista, vaan se hoituu maistraatissa, ja perhe voi juhlistaa asiaa. Äitiys- ja isyysvapaan sekä mahdollisen vanhempainvapaan jälkeen huomio kohdistuu kunnan päivähoitoon. Päiväkodeissa ongelmia aiheuttaa kohtuuttoman tiivis yhteistyö evankelisluterilaisten seurakuntien kanssa uskontokasvatuksessa jopa niin, että se muutetaan uskonnon harjoittamiseksi. Uskonnottomiakin perheitä saatetaan painostaa osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaikka uskonnollisesta ohjelmasta voivat pidättäytyä kaikki. Uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen saati uskonnon harjoittaminen (rukoiluttaminen, hartaustilaisuudet, jumalanpalvelukset kirkossa) ei kuulu päivähoidon lakisääteisiin tehtäviin. Laissa mainittu uskontokasvatus voitaisiin hoitaa henkilöstön omin voimin, ilman yhden tai useamman uskonnollisen yhdyskunnan apua. Uskonnolliset tilaisuudet ja varsinkin se, että niihin osallistuminen on pakollista, rikkoo uskonnon ja omantunnon vapautta. Tämä koskee myös esiopetusta. Sopimukset seurakuntien kanssa tuleekin ottaa kriittiseen tarkasteluun kunnissa.

Opin tiellä

Pienten koululaisten lakisääteinen iltapäivähoito tulee kunnan toimesta järjestää niin, että siihen ei sisälly uskonnon harjoittamista eikä uskontokasvatusta. Seurakuntien käyttäminen palvelun toteuttajana on syytä minimoida. Jos kunta hankkii seurakunnalta iltapäiväkerhopalveluja, kunnan tulee sopia ja myös valvoa, että toiminta noudattaa Opetushallituksen siitä antamia määräyksiä ja että siihen ei sisälly uskonnollista kasvatusta eikä uskonnon harjoittamista.

Valtio säätää peruskoulun oppiaineiden tuntijaosta ja opetussuunnitelman perusteista. Kunnan peruskouluissa iso kriittinen kysymys koskee uskonnollisia tilaisuuksia (jumalanpalvelukset, seurakuntien päivänavaukset), jotka sisältävät uskonnon harjoittamista. Uskonnon harjoittaminen ei kuulu peruskoulun lakisääteisiin tehtäviin. Kyse on perinteestä, joka on nyt syytä ottaa uudelleen arvioinnin kohteeksi. Päivänavauksissa voi käyttää koulun ulkopuolisia vierailijoita, mutta niihinkään ei kuulu uskonnon harjoittaminen. Koulun ei julkisena toimijana pidä järjestää työpäivänsä aikana minkäänlaista uskonnollista tilaisuutta. Seurakunnat voivat tarjota kouluväelle jumalanpalveluksiaan vaikka heti koulupäivän päätteeksi. Mikäli uskonnollisia tilaisuuksia vielä kuitenkin järjestetään, kunnan ja koulun tulee tehdä selväksi huoltajille, oppilaille ja opettajille, ettei oppilaan ole niihin pakko osallistua. Vaikka uskonnon opetus on kirkon jäsenille pakollista, uskonnon harjoittamista sisältävät tilaisuudet eivät ole pakollisia. Uskonnon harjoittamisesta luopumista kouluissa edistää, kun yhä useampi huoltaja ilmoittaa, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin. Yhdenvertaisuuskysymykset, uskonnon ja omantunnon vapaus sekä ihmisoikeuskasvatus ylipäätään on syytä ottaa kunnissa erityisen tarkastelun kohteeksi jo, kun valmistaudutaan uuteen tuntijakoon ja kunnallisen opetussuunnitelman laatimiseen. Lukiossa oppilas voi itse päättää, osallistuuko uskonnon harjoittamista sisältäviin tilaisuuksiin vai samanaikaiseen ”muuhun toimintaan”. Sen sijaan uskonnon opetuksen pakolliseen osuuteen on alle 18-vuotiaiden, kirkkoon kuuluvien oppilaiden edelleen pakko osallistua, mutta uskonnon valinnaisia kursseja ei enää ole pakko valita. Myös ET:n valinnaisia kursseja voi valita vapaasti. Kirkkoon kuuluvat aikuisopiskelijat voivat vapaasti valita katsomusaineekseen elämänkatsomustiedon. ET:n ja uskonnon vapaan valittavuuden salliminen myös kirkon jäsenille sekä peruskoulussa että lukiossa on eduskunnan käsissä. Kunta voi vain huolehtia siitä, että ET:n opetusjärjestelyt ovat kunnossa. Ammatillisten oppilaitosten koulutustehtävään ei kuulu uskonnon harjoittaminen, joten sellaisen järjestäminen verovaroin kustannettuun toimintaan ei ole paikallaan. Pappien ei kuulu osallistua opiskeluhyvinvointiryhmien toimintaan. Valinnaisen etiikan opetukseen olisi perusteltua pestata peruskoulun ja lukion ET:n opetuskokemusta omaavia. Ihmisoikeuskasvatukseen tulee kiinnittää huomiota yleisopinnoissa ja monien alojen ammatillisissa opinnoissa.

Aikuisena kuntalaisena

Kuntien ja kuntainliittojen terveyskeskuksissa ja sairaaloissa tulee olla myös henkisen tuen palveluja. Tarvitaan sosiaalihoitajia, psykologeja, erikoissairaanhoitajia... Kunnan ei tule tinkiä resurssoinnista sillä verukkeella, että seurakuntien sairaalapapit antaisivat puuttuvaa henkistä tukea. Henkinen ja hengellinen tuki ovat kaksi eri asiaa. Hengellistä tukea ei pidä tyrkyttää potilaille. Hoitotyössä potilaiden uskonnollinen tai uskonnoton vakaumus tulee ottaa huomioon yksilöllisesti.

Vakavasti sairastuneille tulisi tarjota kattavasti psykologista konsultaatiota. Kuntien ja kuntainliittojen tulee panostaa erityistoimin saattohoidon kehittämiseen ja kuolevien potilaiden riittävään kivunlievitykseen. Vanhusten huollon kehittäminen on ajankohtainen kysymys. Mitoitukset ja monimuotoisuus ovat tärkeitä asioita, ja niiden yhteydessä on paikallaan kiinnittää huomiota myös henkiseen hyvinvointiin, kulttuuriin, virikkeisiin sekä henkiseen tukeen. Ihmisten uskonnollinen tai uskonnoton vakaumus tulee ottaa huomioon yksilöllisesti. Myös vapaaehtoistyön kautta saatavien tukipalvelujen merkitys voi olla suuri. Henkiseen kriisitukeen kuuluu kuntien yhteistyö poliisin sekä SPR:n ja muiden järjestöjen kanssa. On tärkeää, että uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestelmä toimii hyvin. Onnettomuuden uhrien omaisia lähestyttäessä ei ole oikein käyttää pappia tietämättä omaisten uskonnollisista tai uskonnottomista vakaumuksista. Uskonnollisten yhteisöjen tulisi henkisessä kriisityössä keskittyä toimimaan omien jäsentensä ja vain yhteydenottoa pyytävien parissa. Kuntien sosiaalitoimen tarjoamaa keskusteluapua on paikallaan kehittää, mutta kunnallisten sosiaalikeskustelijoiden toimipaikan ei tule olla kirkon uskonnollinen tila (esim. Kampin kappeli). Julkiset sosiaalipalvelut tulee sijoittaa uskonnollisesti neutraaleihin tiloihin. Syrjivän hautaustoimilain uudistaminen on maan hallituksen ja eduskunnan tehtäviä, mutta kunnat voivat tukea hautauspalvelujen monipuolistumista mm. maankäytön suunnittelulla. Polttohautaus on yleistynyt. Vainajan tuhkan sirottelu muuallekin kuin varsinaisille hautausmaille on mahdollista maa- ja vesialueen omistajan luvalla. Monet kunnat ovatkin osoittaneet vesialueitaan veteen sirottelua varten. Kunnat voisivat itsekin perustaa tunnustuksettoman hautausmaan. Pääkaupunkiseudulla Helsingin vapaa-ajattelijat on hakenut tonttia tunnustuksettomalle hautausmaalle uurnahautauksia ja tuhkan sirottelua varten. Vapaa-ajattelijain liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät kymmentä toimivaa tunnustuksetonta hautausmaata eri puolilla Suomea. Seudun kunnat voisivat tukea niiden toimintaa, valtio ei niitä tue.