VA2012/3s12-13

Vapaata ajatusta jo yli sata vuotta

Katsaus vanhoihin vapaa-ajattelijoiden lehtiin

Suvi Auvinen

Vaikka liitto nykyisessä muodossaan täyttää 75 vuotta, ei vapaa-ajattelun historia Suomessa toki rajoitu vain tälle ajanjaksolle. Vapaa-ajattelijat ovat julkaisseet lehtiään jo vuodesta 1889. Tässä katsaus siihen, mikä vapaa-ajattelijoita on vuosisadan aikana puhuttanut.

Vapaa-ajattelijat ovat historiallisesti olleet kiinnostuneita julkaisutoiminnasta. Vaikka ensimmäinen varsinainen yhdistys perustettiin 1927, oli jo muutama vuosikymmen tätä ennen julkaistu aiheen tiimoilta lehteä.

Ensimmäisenä suomenkielisenä vapaa-ajattelijoiden maailmankuvaa edustavana julkaisuna pidetään vuosina 1889-1890 ilmestynyttä ”Wapaita aatteita”. Lehden vastaavina toimittajina toimivat kirjailija Minna Canth ja toimittaja A. B. Mäkelä. Lehden julkaiseminen loppui kuitenkin jo puolentoista vuoden kuluttua aloittamisesta, kun se ei enää saanut ennakkosensuurin hyväksyntää. Lehdessä olikin usein maininta numeron julkaisun viivästymisestä, kun jokin artikkeli oli poistettava julkaisusta. Kerran yksi painos takavarikoitiin kokonaan kirjapainosta.

Tätä seurasi ”Vapaa ajatus: Kirkollisten ja valtiollisten valheiden paljastaja”, vuosina 1909–1917 ilmestynyt aikakauskirja. Lehteä julkaisi ja sen vastaava toimittaja oli Sven Elof Kristiansson.

Sisällissodan aikana ja sitä seuranneina jälleenrakennuksen vuosina julkaisutoiminta hiljeni, mutta heräsi uudelleen vuonna 1937 ”Ajatuksen Vapaus”-nimisen lehden muodossa. Lehti muutti nimensä vuonna 1945 Vapaa Ajattelijaksi, ja näin oli syntynyt nytkin käsissäsi oleva lehti.

Mistä vapaa-ajattelijat ovat vuosikymmenien aikana kirjoittaneet? Vuosikerrat puhuvat yhtenäistä kieltä: uskonnottomien kohtelu yhteiskunnassa, koulussa, sairaaloissa ja työelämässä ovat olleet agendalla koko ajan. Tunnustuksetonta katsomusainetta, valtion eroa kirkosta ja ihmisen oikeutta päättää itse asioistaan on ajettu niin kauan kuin vapaa-ajattelijat ovat kirjoittaneet. Vuosikymmeniin mahtuu myös eri aikakausille tyypillistä kirjallista ilmaisua ja historiallisia käänteitä. Seuraavassa katkelmia muutamista jutuista vuosikymmenten varrelta.

Kirkkokuria uhataan koventaa

Vapaa Ajatus 1/1913

Harvat lehtemme lukijat lienevät selvillä niistä rangaistusmääräyksistä, jotka löytyvät nykyisessä kirkkolaissamme, ja joita voidaan heihin itseensä, vapaa-ajattelijoina, soveltaa milloin vaan papit sen hyväksi näkevät. Sentähden tahdomme lyhyesti selostaa nämä n.k. Kurinpitosäännökset, jotka jo sellaisinaan voisivat muodostua sangen epämiellyttäväksi kiusaksi meille uskottomille (uskonnottomille, toim.huom.), jos niitä ruvettaisiin käytäntöön panemaan. Ja sitäkin enemmän on meidän syytä kiinnittää huomiotamme tähän asiaan, koska on paraillaan vireillä kysymys näitten ”säännösten” koventamisesta.

Kysymyksessä olevain säännösten perusteella voivat kirkolliset viranomaiset ryhtyä erinäisiin toimenpiteisiin niitä vastaan, jotka ”havaitaan paatuvan julkiseen syntiin ja paheeseen, tai jotka laiminlyövät kristillisiä taikka kirkollisia velvoitteitaan”. Ja sellaisista syistä langetettavan rangaistuksen ensimmäisenä asteena on varoitus, jonka kirkkoherra antaa asianomaiselle joko kahdenkesken, kahden tai kolmen todistajan läsnäollessa, jotka tunnetaan vakaviksi kristityiksi, tai lopuksi koko kirkkoneuvoston ja seurakunnan nimessä, jos ”paatumus” on pahempaa lajia.

Valtion kirkko ja kirkon valtio

Vapaa Ajattelija, 1/1945, k.o.

Samoin kuin kansojen välisissä yhteyksissä, esiintyy kotoisessa yhteiskuntaelämässämmekin historiallisen käännekohdan piirteet. Niinhyvin n.s. henkiset, kuin aineellisetkin arvot, joutuvat uuteen yleistyneen arvioinnin alaiseksi.

Ajankohdan luonteesta johtuen, ei sellainenkaan mahtiasemaansa suojeleva laitos, kun valtionkirkko, ole jäänyt – tärkeysjärjestyksestään huolimatta arvostelun ulkopuolelle. Tämä onkin luonnollista; sillä pyritäänhän pääsemään selville niistä syistä, mitkä ovat aiheuttaneet ihmiskuntaa järkyttäneen tuhoisan verileikin, johon valtionkirkolla on ollut huomattava osuutensa.

Kirkon ja valtion yhteistoiminta sodanvalmistelussa ja sotapropagandassa onkin ollut hyvin kiinteätä. Menneinä taantumusvaltaisina vuosina oli usein vaikea todeta, kumpi, valtio vai kirkko oli tuossa turmiollisessa touhussa johtavampi. Kirkosta ei ole suotta sanottu, että se on taantumuksen tukipylväs. Kirkon piiristä on valtiovaltammekin saanut useimmat taantumuksellisimmat johtajansa. Se on aina esiintynyt kaikkivaltiaana henkisenä holhoojana...

...Valtiokirkko on tehnyt paljon syntiä kansakuntamme turmioksi. Olisi luullut, että sen papisto tilanteen muututtua olisi pyytänyt veriruskeita syntejään anteeksi esim. yleisradiossa, jossa sillä on edelleen vallitseva asema, mutta ei sinne päinkään. Päinvastoin se jatkaa toimintaansa uusien seikkailujen toivossa.

Valistuneille kansalaisille

Vapaa Ajattelija 1/1968

Väinö Voipio

Kun aikamme on todella sakean sumuisena uskonnollisista julistuksista ja VAPAAMIELINEN AJATTELU on miltei vaiennettu, haluan näin vedota edistysmielisiin ja uskonnollisista ennakkoluuloista vapautuneisiin kansalaisiin ja kulttuuripiireihin, että liityttäisiin yhteistoimintaan herättääksemme kansalaiset ja etenkin nuoriso toimimaan uskontoisista peloista ja tuonpuoleisen toiveista VAPAAN INHIMILLISEMMÄN ELÄMÄNKATSOMUKSEN PUOLESTA.

Eräitä kirpeitä nykynäkymiä:
a) Suomessa leviää tätä nykyä noin kaksisataa (200) erilaista kristillistä lehteä ja julkaisua, isompia ja pienempiä. Monia lehtiä ja lentolehtisepustuksia, tarroja ja vihkoja jaetaan ilmaiseksi jopa ulkomaisten kustantajien toimesta. Muistatteko ainuttakaan VAPAAN KATSOMUKSEN LEHTEÄ? Onhan niitä ehkä viisi (5). Eikö olisi jo aika vaihtaa vuorot!

b) Suuri osa Suomen valistuneista kansalaisista ei usko, eikä välitä kristinuskosta eikä uskonnollisista menoista. Monet vastustavat periaatteesta kristinuskon ”kellastuneita” oppeja ja toimituksia tietäen ne taikauskoisiksi. Siitä huolimatta monet työtä tekevät kansalaiset tukevat uskonnon ylläpitoa Suomessa veroillaan, jokainen sadoilla markoilla vuosittain! Yhteensä sadoilla miljoonilla markoilla vuosittain. Onko tuossa enää mitään järkeä!

c) Lisäksi pieni, kauaskantoinen näkymä. Jokseenkin kaikkihan tietävät, että perisyntiajatus nojautuu hassuun jumalaistaruun Eevan ja Aatamin lankeemisesta syntiin. Nykyään valistuneet nauravat tuolle tarinalle, mutta kaikki kuitenkin kastattavat pienokaisensa, kuka tavasta, kuka yksistään uskonnollisesta paineesta, pestäkseen lapsensa puhtaaksi perisynnin saastasta. Vauvat ovat näet luterilaisen kirkon päätunnuksen mukaan polvesta polveen perineet sielunsa täyteen ”pahaa himoa ja viettymystä”. Kuinka vielä sallimme tällaisen valheellisen menettelyn ja uskomusten ylläpitoa!

IRTI KIRKOSTA, VAPAAKSI KIRKON JA USKONNON PAINOSTA! TYÖHÖN IHMISYYDEN JA VAPAAN ELÄMÄNKATSOMUKSEN PUOLESTA!