VA2012/3s16-17

Vapareiden parhaat palat

Tempauksia vuosien varrelta

Suvi Auvinen

75-vuotias liitto ja sen aktiivit ovat ehtineet puuhata paljon erilaisia asioita. Vapaa Ajattelija listaa tässä muutamia kohokohtia liiton historian varrelta. Mitä tapahtuukaan seuraavaksi?

Elämänkatsomustieto oppiaineeksi – kaikille?

Vapaa-ajattelijat ovat vuosikymmeniä ajaneet tunnustuksettoman katsomusaineen opetusta kaikille oppilaille peruskoulusta lukioon. Vuonna 1978 Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n silloinen puheenjohtaja Erkki Hartikainen teki aiheesta kantelun YK:n ihmisoikeuskomitealle. Komitean puoltavan päätöksen jälkeen vuonna 1981 esitettiin, että jos kolme oppilasta koulussa (lukiossa) oli vapautettu uskonnon opetuksesta, tuli heille opettaa uskonnon sijaan etiikkaa. Etiikka vaihtui elämänkatsomustiedoksi vuonna 1985, ja koulutuksen historiaa oli muutettu pysyvästi.

ET on suunnattu etusijassa niille oppilaille, joiden perheet ovat uskonnottomia. Jos oppilas kuuluu muuhun kuin ev.lut. kirkkoon eikä voi koulussa saada oman uskontonsa opetusta, voi hän mennä myös ET-tunneille. Kuitenkin kirkkoon kuuluvat oppilaat ovat alkaneet kiinnostua elämänkatsomustiedosta. Alkuun vapaa-ajattelijat ajoivat ET:n kuulumista vain uskonnottomille, mutta vuosien saatossa kanta on lieventynyt. Nyttemmin vapaa-ajattelijat ovat asettuneet vaatimaan, että kuka tahansa oppilas uskontokunnastaan riippumatta voisi valita tunnustuksettoman katsomusaineen uskonnonopetuksen sijaan. Vaihtoehtoja uskonnonopetukselle etsitään jatkuvasti ja tavoitteena onkin saada kaikille yhteinen katsomusaine.

Eroa kirkosta netissä

Vuonna 2003 lanseerattiin eroakirkosta.fi-sivusto. Se tarjoaa "avaimet käteen"-ratkaisun kirkosta eroamiseen. Tampereen Vapaa-ajattelijat ry perusti sivuston, josta on helposti saatavissa kaikki tarvittavat kirkosta eroamislomakkeet.

Kirkosta eroaminen ilman henkilökohtaista käyntiä kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa tuli mahdolliseksi elokuussa 2003. Vapaa-ajattelijat Petri Karisma ja Jori Mäntysalo puuhasivat nopeasti ja tehokkaasti parissa kuukaudessa pystyyn palvelun, josta on tullut tunnetuimpia vapaa-ajattelijoiden palveluja.

Sivuston kautta on syyskuun puoleenväliin vuonna 2012 mennessä eronnut 324 012 henkilöä. Keskimäärin joka päivä eroamisia sivustolla tehdään kahdeksankymmenen pintaan. 18.10.2010 saavutettiin yksittäisen päivän erohuippu: tällöin kirkosta erosi yhden päivän aikana 6773 henkilöä. Piikki johtuu Ylen ”homoillasta”, jolloin kirkon edustajat esittivät televisiossa jyrkkiä mielipiteitään samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeuksista. Kolmen viikon aikana sivuston kautta kirkosta erosi yhteensä yli 40 000 henkilöä.

Jumalattomat pilakuvat ja laiton Raamattu

10.7.2006 Vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla julkaistuista Osmo Tammisalon pilakuvista tehtiin tutkintapyyntö. Tammisaloa ja liiton senhetkistä puheenjohtajaa Robert Brotherusta syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Tammisalon kuvissa Jeesus ojentaa hukkuvalle auttavan käden sijasta ristiä. Kuuluisimpia kuvia lienee joukko Jeesuksella ratsastavia aaseja.

Valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske totesi, etteivät kuvat riko lakia. Hän huomauttaa, että sananvapaus ulottuu myös shokeeraaviin ja tiettyyn rajaan asti loukkaaviin mielipiteisiin. Kristilliset kirkkokunnat käyttävät sellaista yhteiskunnallista valtaa, että niihin kohdistuva erittäin voimakaskin kritiikki on Kalskeen mielestä sallittava.

Vastavetona tutkintapyyntöön Vapaa-ajattelijain liitto teki evankelisluterilaisesta kirkosta rikosilmoituksen. Rikosilmoituksen mukaan kirkkoa oli syytä epäillä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, koska kirkon nettisivuilla on julkaistu Raamattu. Liiton mielestä Raamatussa panetellaan ja solvataan ateisteja. Poliisi katsoi, ettei kyseessä ollut rikos.

Tahdon siviilihautajaiset!

Vapaa-ajattelijat ovat olleet korvaamattomana voimavarana tunnustuksettomien hautausmaiden saamisessa Suomeen. Vapaa-ajattelijayhdistysten ylläpitämiä tunnustuksettomia hautausmaita on jo Forssassa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Karkkilassa, Kemissä, Kolarissa, Kotkassa, Kuusankoskella, Raahessa ja Vaasassa.

Vapaa-ajattelijat ylläpitävät siviilihautajaiset.fi-sivustoa. Sivustolta löytyy kattavasti tietoa siitä, kuinka toimia, jos ei tahdo tulla haudatuksi kirkkomaahan. Avuksi omaisille ja hoitohenkilökunnalle ovat Helsingin Vapaa-ajattelijat ry yhdessä muiden toimijoiden kanssa lanseeranneet Hautauskortin 4.11.2004. Hautauskortin toinen painos julkaistiin 12.1.2006. Uuden kortin julkaisijoina ovat valtakunnalliset järjestöt Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry sekä palvelukeskus Pro-Seremoniat. "Tahdon siviilihautajaiset" -hautausohjekortti on tiettävästi maailman ensimmäinen laatuaan. Sen esikuvana on terveysjärjestöjen tunnetuksi tekemä "Lahja Elämälle" -elinsiirtotestamentti.

Uskomaton bussikampanja

22.6.2009 Helsingin, Tampereen ja Turun paikallisliikenteiden bussikampanja kohahdutti koko Suomea. Maailmalla paljon julkisuutta keränneen uskonnottomien bussikampanjan toi Suomeen Vapaa-ajattelijain liitto yhdessä Humanistiliiton kanssa.

Jumalaa tuskin on olemassa -bussikampanja levitti kahta eri viestiä bussien kyljissä. Helsingissä bussit julistivat: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.” Turkuun ja Tampereelle tarjottiin samaa tekstiä, mutta paikalliset liikennelaitokset päätyivät yksissä tuumin hylkäämään mainoksen "hyvien tapojen vastaisena". Tampereen ja Turun bussit päätyivät lopulta kehottamaan: ”Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on.”

Pääkaupunkiseudulla mainoksista tehtiin kantelu Mainonnan eettiselle neuvostolle. Neuvoston päätös oli kuitenkin vapauttava: ”Mainoksen tarkoituksena on edistää eri vakaumusten tasa-arvoa ja herättää keskustelua. Siten tarkoituksena on myös edistää YK:n ihmisoikeusjulistuksen perusoikeuksien toteutumista. Uskonnottomien oikeus ilmaista vakaumuksensa julkisesti taataan perustuslaissa sekä uskonnonvapaus- ja yhdenvertaisuuslaissa. Mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että kampanjan ei voida katsoa olevan yleisesti loukkaava, vaikka yksittäiset uskonnolliset henkilöt saattavat kokea sen loukkaavana.”