VA2012/3s27

Kirja-arvostelu

Vares ja uskonnon uhka

Viihteellistä uskontokritiikkiä, osa II

Esa Ylikoski

Reijo Mäen Vares-dekkareissa löytyy jännityksen, huumorin ja erotiikan lisäksi välijuonteena myös uskonto- ja uskomuskritiikkiä. Se on yleensä varsin persoonallista, lennokasta ja hauskaakin - milloin dialogissa, milloin päähenkilön sisäisenä puheena. Kirjoitin tästä Mäen tuotannon piirteestä jo Vapaa Ajattelijassa nro 5/2005 otsikolla ”Viihteellistä uskontokritiikkiä”. Seuraavassa luodaan katsaus Mäen uudempaan tuotantoon.

Viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Mustasiipi (2011) Jussi Vareksen huomion kiinnittää se, miten lehdessä ”uskonnot, nuo ihmiskunnan näärännäpyt, ovat näyttävästi esillä”. Chilen kaivosmiehistä lukiessaan Varesta säväyttää, kun ”Vatikaanin vihikoira, tuo Herran oma rotwailer, hyeenanhymyinen paavi, oli korkeimman omakätisesti lähettänyt joka miehelle rukousnauhan”. Sitä iloa ja riemua siellä pimeydessä! (239)

Iloa antaa islamin ydinalueen uutinenkin: ”Mekassa joku viisas uskonoppinut eli mufti oli alkanut vakavasti miettiä, voisiko naisten autolla-ajokiellon purkamista harkita. Ja pitkällisten tutkimusten jälkeen arvoisa herra oli tullut sellaiseen tulokseen, että Koraanissa naisten ajokortittomuutta ei suoranaisesti vaadita. Hyvä pointti.”

Uusimmassa kirjassa Sheriffi (2012) islamin ”kaikkitietävä, joka laati hienot säännöt ramadania varten, ei ollut kaikkitietävä... Ei ollut ikinä kuullutkaan yöttömästä yöstä. Kun ramadan osuu kesäkuulle, niin pohjoisessa oikeaoppiset paastoajat kuolevat nälkään ja janoon kuin kuivan kesän hyttyset.” (275)

Vinoilu kohdistuu myös ihan turkulaisen ”palavan pensaan porukan”, ”siististi parturoidun sielunhuoltopalvelun” isoimmalla autolla ajelevaan johtajaan, joka kiitos taivaallisen isän saa bisneksiinsä työlleen omistautunutta henkilökuntaa, joka ei vietä tupakkataukoja ja krapulapäiviä (164, 220).

Mustasiivessä Vareksen kaveri, novellikirjailija Luusalmi osoittaa seurusteluravintola Apteekin keskusteluissa luovuuttaan: ”Olen tässä funtsinut valtionkirkon päämiehenkin ammattinimikettä. Kaikki uskonnot perustuvat siihen, että ihmisparka tietää kuolevansa. Siksi jokainen heimo on mennyt keksimään omia jumaliaan, näitä erilaisia kuolemanjälkeisiä systeemejä. Kuolema on uskonnon kivijalka. Siksi olis luontevaa, jos kirkkomme toimitusjohtajan titteli olisi arkkupiispa.” (269)

Sitä edellisessä kirjassa Kolmijalkainen mies (2010) Luusalmella välillä iso pyörä heittää, mutta tilapäinen mielenhäiriö ei estä luovuutta ”taivaallisen hiippakunnan suurenmoisten riemujen” kuvailussa: ”ikuinen Porin Jatsin VIP-teltta, harppujaan soittava neitsytsekstetti brasilialaisella vahauksella, seitsemän oikein joka viikon joka päivä – ja lisäksi miljoonan vuoden vapaa hammashoito. Tämä kaikki onnistuu, jos vain lyötte ne lumpionne joko lattiaan, katuasfalttiin taikka ihan mihin tahansa vesijättömaahan...”

Kirjassa on myös Vareksen ”ikuinen skeptikko hereillä” - jätettäköön lukijoiden tuomittavaksi, kuinka aiheellisesti.

”Jumaluusopillinen seminaari” 2005

Lehtemme uusille lukijoille kerrattakoon lopuksi, mitä kirjan Nuoruustango (2005) “jumaluusopillisessa seminaarissa” Uudessa apteekissa filosofoitiin (196-197): “... eri maailmanuskontojen omat perusopinkappaleet johtavat sellaiseen loogiseen päätelmään, että maailmassa tallustaa miljardeja ihmispoloja, jotka joutuvat kokemaan oikein suuremman luokan pettymyksen ... Näiden kahden maailmanuskonnon (islamin ja kristinuskon, toim. huom.) perusvaatimukset ja lupaukset sulkevat yksiselitteisesti toisen uskon kannattajat ulos lopullisesta pelastuksesta. Piste.” “...molempien valtauskontojen mukaan oli ehdottomasti olemassa vain yksi oikea jumala. Mikä tarkoitti sitä, etteivät molemmat uskonnot voi mitenkään olla yhtä aikaa oikeassa.”

“Vaikka ihminen eläisi kuinka synnittömän elämän eri uskontojen ja ihmisyyden eettisiä lakeja noudattaen ja olisi lähimmäistensä tuki ja turva, tästä kaikesta hyvyydestä ei olisi jaossa edes kannustuspalkintoa, ellei hän ole ymmärtänyt samalla uskoa johonkin kaasumaiseen henkiolentoon... On se surullista. Kristitty on loilottanut pitkän ikänsä niitä huonoja biisejä kurkku käheänä vetoisessa kirkossaan, eikä tule mitään palkintoa. Tai sitten muslimiparka on paastonnut loputtomia ramadanejaan vatsa kurnien kuin lettosammakolla - ymmärtämättä että kristittyjen taivaan pappa onkin se kovempi luu.”

“Mietitäänpä että jos kaikki nämä muslimit ja kristityt - plus hindut, shintolaiset ja buddhalaiset päälle - ovatkin ihan yhtä väärässä. Mitä jos ainoa oikea jumala onkin siellä Sevettijärven tien varressa kököttävä saamelaisten pyhä seitakivi?”... “Ja taivaaseen pääsee lopulta vain se heinäkenkä poroisäntä, joka Koskenkorvapullo selkärepussa hölskyen kaahaa kohti vanhaa iloista Luostoa ja muistaa siinä moottorikelkan selässä joka kerta moikata erikoisen näköistä seitakiveä.”

Jostain syytä Reijo Mäen uskontokritiikkiä ei oltu sisällytetty sitaattikirjaan ”Vareksen vaeltava viisaus” (2008, Otava), jossa on hajatelmia milteipä kaikesta muusta maan ja stratosfäärin väliltä. Kuka kahlaisi läpi kaikki Varekset vuodesta 1986 kooten sillä silmällä koko setin – ties mitä helmiä löytyisikään lisää Mäen uskontokritiikkiin?