VA2012/2s9-25

Kunta, valtio & kirkko



Kohti tunnustuksetonta Suomea

Petri Karisma

Kirkko eroon valtiosta? Kyllä, mutta tunnustuksettomuus on paljon muutakin. Petri Karisma avaa monimutkaisena pidettyä tunnustuksettomuutta ja yllyttää kanssa-vapaa-ajattelijoita ajamaan tunnustuksettomuuden asiaa.

Suomessa vapaa-ajattelijoiden keskeisenä tavoitteena on ollut kirkon erottaminen valtiosta. Ranskassa on lähdetty asiaa tarkastelemaan hiukan eri kannalta. Ranskaan säädettiin jo vuonna 1905 laki, joka mukaan valtio kohtelee puolueettomasti ja yhdenvertaisesti kaikkia uskontoja ja uskonnottomia maailmankatsomuksia. Tätä ajatusta kutsutaan ranskassa nimellä laïcité. Suomeksi se käännetään tunnustuksettomuudeksi.

Kirkon ja valtion erottaminen on perusperiaatteiltaan hyvä tavoite, mutta ainakin minut se jättää hiukan kylmäksi. Kirkko eroon valtiosta -tavoite antaa hyvin yksinkertaistavan ja negatiivisen kuvan erittäin monimutkaisesta ja positiivisesta asiakokonaisuudesta. Itse lähtisin tavoittelemaan yhteiskunnallista muutosta enemmän Ranskan tyylisellä tunnistuksettomuusajatuksella.

Tunnustukseton yhteiskunta on huomattavasti laajempi ja syvällisempi ajatus kuin pelkkä kirkko eroon valtiosta. Tunnustuksettomuudessa on myös se etu, että se on positiivinen ilmaus ja tarjoaa itsessään valtio-opillisen ratkaisun. On huomattavasti parempi olla jonkin asian puolesta - tunnustuksettomuus, kuin jotakin vastaan - kirkko irti valtiosta.

Ranskassa tunnustuksettomuuden yksi keskeinen käännekohta on Ranskan vallankumous. Vallankumouksen pyörteissä katolinen kirkko menetti valtionuskonnon aseman ja uskonnonvapaus tuli osaksi ihmisoikeuksien julistusta. Vuoden 1789 julistus määrittelee uskonnonvapauden: ”Ketään ei saa häiritä mielipiteidensä tähden, edes uskonnollisten, kunhan niiden ilmaiseminen ei häiritse lain määräämää julkista järjestystä.”

Varsinainen tunnustuksettomuus, laïcité, näki päivän valon 1905 säädetyn lain muodossa. Lain perusteella Ranskasta tuli valtio, joka ei tunnusta tai tue mitään uskontokuntaa.

Tunnustuksettomuusperiaatteen mukaan Ranskan valtio kohtelee puolueettomasti ja yhdenvertaisesti kaikkia uskontoja ja uskonnottomia maailmankatsomuksia. Tunnustuksettomuuden suhteen Suomessa tilanne on kaksijakoinen. Perustuslain osalta tunnustuksettomuus voi hyvin, mutta alemman tason laeissa tilanne ei ole mitenkään kehuttava.

Niin omituiselta kuin väittämä saattaa kuulostaa, nykyinen perustuslaki määrittelee Suomen tunnustuksettomaksi valtioksi. Professorit Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin ilmaisevat asian Perusoikeudet -kirjassa seuraavasti: ”Perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyy kiinteästi perustuslain 6 § 2 momentissa säädetty syrjinnän kielto. Säännöksen mukaan on kiellettyä asettaa ketään "ilman hyväksyttävää syytä" eri asemaan esimerkiksi uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan 6 §:stä seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntauksia”.

On hienoa huomata, että ainakin perustuslain osalta Suomi on menossa oikeaan suuntaan. Suomessa on yhtä moderni perustuslaki kuin monessa Keski- Euroopan vanhassa sivistysvaltiossa. Jostain syystä lainsäätäjiltä on jäänyt alemman tason lakien osalta huomaamatta perustuslain velvoitteet, eivätkä he olen ryhtyneet toimiin tunnustuksettoman valtion rakentamiseksi. On toivottavaa, että aikaa myöten alemman tason lakeja harmonisoidaan perustuslain henkeen ja kirjaimeen.

Mitä tunnustuksettomuus käytännössä tarkoittaisi Suomessa?

Tunnustuksettoman Suomen mallia voisi lähteä hahmottamaan vaikka julkisen vallan puolueettomuuden ja neutraaliuden kautta. Tunnustuksettomassa Suomessa kaikki olisivat tervetulleita kaikkiin julkisiin tilaisuuksiin ja tiloihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, ettei mitään uskonnon elementtejä olisi julkisissa tilaisuuksissa tai tiloissa.

Nykyisin lähes kaikissa julkisissa tilaisuuksissa noudatetaan tunnustuksettomuuden periaatetta. Ainoita selviä poikkeuksia ovat koulut (niistä varsinkin peruskoulut) ja armeija.

Tunnustuksettomassa valtiossa kansalaisten perusoikeuksia ei pyritä loukkaamaan perinteen varjolla. Niissä on ymmärretty kaksi keskeistä asiaa. Ensimmäiseksi on ymmärretty, etteivät kaikki koe itseään tervetulleeksi tilaisuuteen, jossa harjoitetaan jotain tiettyä uskontoa. Toiseksi on ymmärretty, etteivät uskonto eivätkä siihen uskovat menetä mitään, vaikka harjoittaisivat uskontoaan omissa tilaisuuksissaan yhdessä niiden kanssa, jotka jakavat uskon.

Uskonto tai muu maailmankatsomus ymmärretään tunnustuksettomassa valtiossa yksityisasiaksi. Suomessa poliittinen mielipide on ymmärretty lähes koko itsenäisyyden ajan yksityisasiaksi. Poliittisen katsomuksen on saanut sanoa julki, mutta kukaan ei ole pakottanut kertomaan poliittista kantaa. Uskontojen osalta tulee menetellä samalla tavoin kuin politiikan kohdalla: kantansa saa tuoda julki, mutta kukaan ei ole velvoitettu kertomaan kantaansa, mikäli ei sitä halua. Tunnustuksettomuuden tavoite on jakamaton yhteiskunta, jossa kansalaisia ei jaeta uskonnollisen tai muun maailmankatsomuksen takia erillisiin ryhmiin.

Edellä kuvatut ovat poimintoja tunnustuksettoman Suomen piirteistä. Keskeisintä on, että kaikkia uskontoja ja muita maailmankatsomuksia kohdellaan yhdenvertaisesti ja kaikille taataan omantunnonvapaus. Tunnustuksettomuuden peruspilareita ovat ihmis- ja perusoikeudet. On erittäin tärkeä muistaa, että tunnustukseton valtio ei ole ateistinen eikä se toimi uskontoja vastaan.