VA2012/2s11-14

Kiistan kappeli

Suvi Auvinen

Helsinki on saanut uuden maamerkin keskelle kaupunkia. Kuinka uskonnollinen rakennus päätyi näin keskeiselle sijainnille, mitkä tahot asiaa ovat ajaneet ja kenen rahoilla kappeli lopulta toimii? Vapaa Ajattelijan syynissä Kampin kiistelty kappeli.

Kivenheiton päässä Helsingin rautatieasemasta, keskustan suurimpien ostoskeskusten väliseen maastoon on kohonnut uusi maamerkki. Kampin Narinkkatoria koristaa tai kauhistaa, katsojasta riippuen, Kampin kappeliksi nimetty rakennus.

Puinen reilu kymmenmetrinen saavilta tai arkilta näyttävä rakennus kiinnittää huomion jo kaukaa. Kappeli on ollut yksi Helsinki Designpääkaupunkivuoden kärkihankkeista. Kappelista on järjestetty jo 2000-luvun alussa arkkitehtuurikilpailu, jonka voittajasuunnitelmaa ei kuitenkaan tällöin toteutettu seurakuntayhtymän heikon taloudellisen tilanteen vuoksi.

Sitten apuun riensi Helsingin kaupunki. ”Idea lähti kaupunkisuunnittelun puolelta. Sieltä tuli periaatteessa hyvä ajatus, että kaupunkitilaan haluttaisiin jotain muutakin kuin kaupallisia tiloja”, kertoo Helsingin kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen (vihr.). Rantanen on seurannut kaupunginvaltuustossa kappeliasian etenemistä.

”Periaatteessa olen sitä mieltä, että kappeli saa olla olemassa. Hiljentymistila keskellä kaupunkia on hyvä idea ja kaupunkitilan monimuotoisuutta tulee mielestäni tukea”, Rantanen toteaa. Ongelmalliseksi hän kokee kuitenkin sen, kuinka kirkon ja kunnan rahat on Kampin kappelin tapauksessa sotkettu toisiinsa.

Helsingin kaupunki teetti Kampin kappelista suunnitelman. Yhteinen kirkkoneuvosto esitti kaupunginvaltuustolle tontin saamista ilmaiseksi käyttöön. Tähän kaupunginvaltuusto ei taipunut, mutta suostui kirkon kannalta erittäin edulliseen sopimukseen: 5 169 euron vuosivuokra ja vuokrasopimus 50 vuodeksi. Tonttivuokra olisi edullinen missä tahansa, mutta kun puhutaan Helsingin ydinkeskustasta, on kyse miltei lahjoituksesta.

”Demokratian perusperiaatteisiin kuuluu se, että hallinto ei kommentoi tai tue yksittäisiä projekteja. Kaupungilla on ollut sellainen käytäntö, että maanvuokralla ja tilavuokralla, joita kiinteistövirasto perii, ei subventoida minkäänlaisia hankkeita. Jos esimerkiksi sosiaalitoimi pitää kappelin toimintaa kannatettavana, se voi omasta budjetistaan osallistua projektin tukemiseen. Tällainen päätös, jossa alhaisella tonttivuokralla tuetaan suoraan kappelihanketta, on ennenkuulumaton”, Rantanen miettii.

Sosiaalivirastosta Kampissa työskentelee kaksi sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja kaksi vahtimestaria. Helsingin seurakunnat on palkannut kappeliin kuusi työntekijää. Sosiaalivirasto maksaa tilavuokraa kirkolle.

Kuvio on seuraava: Kaupunki tukee kappelia alhaisella vuokratasolla. Sen lisäksi se sijoittaa tiloihin omia työntekijöitään, joiden työpanos tukee toiminnallisesti kappelin agendaa. Kaiken tämän päälle kaupunki maksaa vuokraa työntekijöidensä työtiloista.

Miten tähän päädyttiin?

”Kirkolla oli periaatteessa halua lähteä kehittämään Kampin kappelin ideaa”, Rantanen kertoo, ”mutta koska kirkon rahat olivat vähissä, piti keksiä jokin yhteistyötaho.”

Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen (kok./sit.) tuli hätiin ja ehdotti, että sosiaalivirasto sijoittaisi tiloihin omia työntekijöitään etsimään potentiaalisia asiakkaita.

Sosiaalijohtaja Voutilainen on mies, johon kaikki tuntuu palaavan. Aiemmin Diakonissalaitoksen johdossa työskennellyt Voutilainen on koulutukseltaan pappi ja ollut mediassa esillä mm. tilattuaan 70 000 euron kalusteet työhuoneeseensa ja ostettuaan konsulttipalveluita Diakonissalaitokselta kilpailuttamatta palveluntarjoajia. Käräjäoikeus vapautti Voutilaisen syytteistä, mutta totesi hankintalakia rikotun. Myöhemmin tämä Suomen suurimman viraston johtaja kestitti poliisin ja puolustusvoimien johtoa Amin Asikaisen nyrkkeilyottelussa kuohuviinin, konjakin ja buffetpäivällisen merkeissä – kaikki tämä edustustilin piikkiin.

Pappi ajamassa kirkon asiaa sosiaalijohtajan roolissa? Jos toimijana olisi urheiluseura tai poliittinen puolue, ei tällaista oman edun ajamista katsottaisi hyvällä. Koska toimijana on kirkko, jonka toimintaa pidetään laajalti ”yleishyödyllisenä”, on kähminnän rajamailla tapahtuva toiminta äkkiä hyväksyttävää.

Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Sirkku Ingervo (vihr.) on Voutilaisen suurimpia tukijoita lautakunnassa. Ingervo on myös Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston jäsen ja kuulunut Malmin, Käpylän ja Oulunkylän seurakuntaneuvostoihin. Voutilaisen ja Ingervon lujalla tahdolla Kampin kappeli eriskummallisine rahoitusratkaisuineen saatiin ajettua läpi kaupungin sosiaalilautakunnassa. Aloitteen esittelijänä toimi – kukas muukaan kuin – Paavo Voutilainen.

Helsingin sosiaalivirasto ei varsinaisesti kylve rahassa. Sosiaalityöntekijöiden on huhuttu lähettävän ihmisiä leipäjonoihin ja kirkon diakoniatyön pariin. Tässä taloudellisessa tilanteessa sosiaalitoimi sijoittaa 320 000 euroa vuodessa Kampin kappelin toimintaan. Vuokraa tiloista maksetaan kirkolle 40 000 euroa (eli kahdeksan kertaa niin paljon kuin kirkko maksaa tontista kaupungille), henkilöstökustannuksia neljästä sosiaalityön ammattilaisesta ja kahdesta vahtimestarista koituu 280 000 euroa. Vuodelle 2012 Kampin kappelin toiminnalle on budjetoitu sosiaalilautakunnassa oma menoeränsä, mutta vuoden 2012 alusta Kampin toiminta tulee osaksi yleistä budjettia.

Onko rahat käytetty viisaimmalla mahdollisella tavalla?

”Aika näyttää, onko tämä ollut hyvä ratkaisu”, Tuomas Rantanen toteaa. ”Sosiaalitoimen mielestä tässä säästetään, koska kirkko maksaa osan muista kuluista kuten tiloista. Samanlainen diili olisi kuitenkin voitu tehdä jonkin muunkin tahon kanssa. Kampin alueella olisi esimerkiksi ollut tarjolla vanhan linja-autoaseman tilat. Tilat ovat kaupungin hallinnassa, jolloin sopimus olisi voitu tehdä kaupungin eri hallintoelinten kesken.”

Rantanen pitää jokseenkin ongelmallisena sitä, että sosiaalityötä on sijoitettu uskonnollisen rakennuksen sisälle:

”Päätöstä tehtäessä on vedottu esimerkiksi siihen, että kappelilla saavutetaan alueella parveilevia nuorisoporukoita. Ensinnäkin, jos nuoria halutaan tavoittaa, voisi rahat suunnata jalkautuvaan nuorisotyöhön. Toisekseen näissä porukoissa voi olla paljon muihin uskontokuntiin kuuluvia nuoria, joille sosiaalityön sijoittuminen kappeliin voi tulla kynnyskysymykseksi. Monet niistä, joita sosiaalityön pitäisi tavoittaa, eivät koe kirkkoa omaksi paikakseen.”

”Aina kun mennään kristilliselle alueelle, asioista tulee helposti mustavalkoisia”, Rantanen miettii. ”Asetelmaksi tulee helposti kristityt vastaan ateistit, jotka molemmat näkevät asian vain yksinkertaisen hyvänä tai pahana. Keskellä huutelemme me humanistit, jotka emme vihaa kirkkoa, mutta haluaisimme pitää kirkon ja kunnallispolitiikan sekä niiden rahoitukset erillään”, Rantanen naurahtaa.

Kampin kappeli kohoaa aurinkoisella Narinkkatorilla. Turistit räpsivät kuvia designrakennuksesta ja valuvat sisään ihmettelemään. Tilan hiljentymiselle kappeli tarjoaa ehkä talvella, mutta kesällä jatkuva ihmisvirta ei kappelinkaan sisällä lakkaa. Käytävän päässä on pieni pöytä, jolla lepää Raamattu ja metallinen risti. Tunnustuksettomaksi hiljentymispaikaksi Kampin kappelista ei ehkä ole, mutta turisteja se saattaa designpääkaupunkiin houkutella.