VA2012/2s20-21

Saako tulla keskustelemaan kuolemasta?

Esa Ylikoski

Toimittaja Jaakko Wallenius sai epämieluisan uutisen mennessään lääkäriin: selittämättömän kuumeilun taustalla oli pitkälle levinnyt, parantumaton syöpä. Walleniuksen taistelutahtoa syöpä ei ole saanut nujerrettua. Sairaalapastori saa lähdöt ja Esa Ylikoski kertoo miten homman kuuluisi mennä.

Toimittaja Jaakko Wallenius, joka on myös Vapaaajattelijain liiton liittovaltuuston varajäsen, kirjoittaa parantumatonta syöpää sairastavan ateistin blogiaan. Otsikolla ”Sairaalapastori iskee!” saamme lukea seuraavaa: ”Olin kolmatta päivää Meilahden syöpäosastolla ensimmäisissä sytostaattihoidoissani, kun huoneeni oveen koputettiin. Sisään astui vierailustaan etukäteen mitenkään varoittamatta naishenkilö, joka esittäytyi oitis sairaalapastoriksi. Hän kysyi sitten, olisiko minulla aikaa jutella hetki.”

Blogin yhteydessä on myös äänitiedosto, jossa Wallenius kertoo tarkemmin tapaamisesta. Pastori ilmestyi paikalle pyytämättä, täysin yllättäen, ja halusi tulla keskusteleman kuolemasta. Wallenius pohtii, oliko pastori saanut hoitohenkilökunnalta listan heikon pitkän tähtäimen ennusteen omaavista potilaista. Hän myös kertoo vierastavansa sitä, että aktiivin vapaa-ajattelijan luokse tullaan näin pyytämättä uskonnollisesta yhdyskunnasta, jonka jäsen hän ei ole.

Walleniuksen kertomus dokumentoi sen, että maassamme ei aina noudateta lakia potilaan asemasta ja oikeuksista (17.8.1992/785). Potilaalla on lain 3 §:n mukaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun: ”Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.”

Lain sisällön ja hengen mukaan toimittaessa hoitohenkilökunnan asiana voisi olla varovaisesti tiedustella, haluaako potilas pappia vuoteensa viereen. Näin monilla sairaalaosastoilla menetelläänkin. Ei ole asianmukaista, että pappi harjoittaa palvelustensa vuoteelta vuoteelle -suoramarkkinointia. Myöskään hoitajien ei tule tyrkyttää uskonnollisia palveluita, ei kirkon jäsenillekään.

Havainnot sairaaloista kertovat, etteivät läheskään kaikki heikon ennusteen omaavat kirkkoon kuuluvat potilaat halua sairaalapappia luokseen. Hoitajien tehtävänä on kohdella potilaita täysin yksilöllisesti uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusten suhteen.

Joissakin sairaaloissa on hyvän hoidon ohjeisiin kirjoitettu, ehkä lähinnä epähuomiossa, että potilasta tulisi kohdella niin, että otetaan huomioon tämän uskontokunta. Tällainen ohje on vastoin lain henkeä ja sisältöä, joka nimenomaan kehottaa kunnioittamaan yksilöllisesti potilaan henkilökohtaista vakaumusta.

Yksilöllisyyttä kunnioittava kohtelu on oikein ja tarpeen, koska monet kirkon jäsenet eivät ole uskonnollisia tai usko kirkon opin mukaisesti, ja toisaalta koska uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien joukossa voi olla uskonnollisesti, luterilaisestikin ajattelevia. Esimerkiksi kirkon jäsenyys ei ole mikään korvamerkki kaavamaiseen kohteluun.

Uskonnottomien vakaumuksen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen sairaaloissa kaipaa kehittämistä. Korjausta kaipaavat erityisesti sairaalan antama ammattimainen henkinen tuki, kriisiapu ja saattohoito. Sairaalapsykologien, sosiaalityöntekijöiden ja psykiatristen sairaanhoitajien palveluja toki on, mutta henkilökunnan mitoituksessa saatetaan säästää viitaten sairaalapappien olemassaoloon ja toimintaan sairaaloissa.

Sairaalapapit ovat evankelisluterilaisen kirkon sairaaloihin kustantamia uskonnollisen ja hengellisen työn tekijöitä, eivät henkisen tuen ja kriisityön ammattilaisia, sillä asianmukaiseen ammattiapuun kuuluu työn uskonnollinen tunnustuksettomuus ja poliittinen sitoutumattomuus. Pappeja ei voida laskea sairaalan henkilöstöresurssiin.

Ammatillisen tuen resurssipula ilmenee esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaaloissa siten, että tiettävästi vain naisten syöpäosastolla on kaikille potilaille turvattu psykologinen konsultaatio. Muilla syöpäosastoilla ei samaa palvelua kaikille ole, ei myöskään sisätautiosastoilla. Pyydettäessä ammatillista henkistä ja kriisitukea voi saada, mutta joskus odotusajat voivat venyä liian pitkiksi.

Verrattuna sotilas- ja vankilapappien palkkaukseen valtion varoin on tietysti aivan oikein, että sairaalapappien palkat maksaa kirkko itse. Sairaalat tosin kustantavat sairaalapapeille yleensä työhuoneen sairaalan tiloissa. Joskus heille annetaan esimerkiksi henkilöstökoulutuksessa ja muissakin kokoontumisissa sellainen rooli, joka ei kuuluisi ulkopuolisen uskonnollisen toimijan edustajille, vaikka he tarjoaisivatkin palveluitaan ilmaiseksi.

Kirkon sairaalatyössä ylipäätään ja kirkon julkaisemassa oppaassa "Vakaumuksen kunnioittaminen" on puuttunut kokonaan uskonnottomien ja ateistien huomioon ottaminen. Monet pienetkin vähemmistöuskonnot on käsitelty, mikä on hyvä, mutta uskonnottomia ei ole noteerattu mitenkään.

Täydentävää ohjevihkoa tarvitaan, ja sellainen on myös tarjolla lyhyen kaavan mukaan. Esimerkiksi Pro-Seremonioiden toimitusjohtaja Anneli Aurejärvi-Karjalainen, joka on käynyt luennoimassa sairaaloiden henkilökunnalle, miten potilasta opastetaan kohtaamaan kuolema, on laatinut asiasta ohjelehtisen.

Uskonnottomien vakaumusta koskevien ohjeiden julkaiseminen kuuluu terveydenhuollon järjestelmälle, josta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Sen tulisikin kiireesti julkaista kaikkien katsomusten huomioimisesta uskontosidonnaisuudesta vapaa ohjeistus.

Uskonnottomien vakaumuksen kunnioittaminen sairaalassa

Sosiaaliset tavat: Perheen ja ystävien merkitys korostuu ihmisen sairastaessa.

Uskonnolliset toimitukset: Ei uskonnollisia toimituksia, ei siis myöskään hätäkastetta. Vanhempien toivomuksesta lapselle voidaan antaa nimi.

Kuoleva potilas: Rauhallinen ympäristö, mieluiten oma huone, jossa omaiset ja ystävät voivat hyvästellä kuolevan. Monet kuolisivat mieluiten kotona, jos mahdollista. Ei uskonnollisia symboleja. Muutenkin potilaan toivomuksen mukaiset järjestelyt, esim. mahdollisuus keskustella sairaalapsykologin kanssa.

Vainajan käsittely: Omaisilla mahdollisuus vainajan näkemiseen (kiireettömästi), haluttaessa myös pukemiseen ja arkkuun laittamiseen. Siviilihautajaiset, ellei vainaja ole eläessään esittänyt muuta toivomusta. Ei uskonnollisia symboleja, sormien ristimistä tms.

Muuta: Ei erityistä. Tarvittaessa siviilihautajaisiin saa apua Pro-Seremonioilta ja/tai paikallisesta vapaa-ajattelijayhdistyksestä, mutta kaikki järjestelyt voidaan myös hoitaa kokonaan omaisten voimin.


Lisätietoa: www.pro-seremoniat.fi. Nettivinkki: Lue ”Kyseessä on aiemmin varsin terve 53-vuotias mies”- blogia osoitteessa odotushuone. blogs.fi