VA2012/4s18

Jumalaton: Mike Pohjola

Palavia pukkeja ja messiasromaaneja

Suvi Auvinen

Kirjailija Mike Pohjola on monessa mukana. Kulttimaineen roolipelimaailmassa saavuttanut Pohjola kirjoittaa kirjoja, käsikirjoituksia ja roolipelejä – silloin kun ei ole viettämässä kekrijuhlaa.

Pimeässä yössä Helsingin Suvilahdessa leimahtaa. Aviopari Mike ja Elina Pohjola viettävät yhteissyntymäpäiviään kekrijuhlan merkeissä. Tuleen on juuri tuikattu metrinen olkipukki.

Idea kekrin viettämisestä tuli Pohjoloille aiempien juhlien jatkumona. ”Mennessämme naimisiin vietimme kalevalaisittain ”Pohjolan häitä”, joissa oli muinaissuomalaisia elementtejä. Lapsemme nimenantojuhlaa vietettiin myös uskonnottomana. Meidän molempien syntymäpäivät ajoittuvat lokamarraskuun vaihteeseen, joten ajatus kekristä tuntui hyvältä.”

Pohjolat tilasivat juhliinsa olkipukin, jonka polttaminen kuuluu kekriperinteeseen. Vieraille oli juhlissa tarjolla paperia ja kyniä, ja jokainen sai kirjoittaa mieltään painavia asioita pukin mukana poltettavaksi. ”Siellä meni yt-neuvotteluita, vaikeita eroja ja jopa joidenkin puolueiden nimiä”, Mike Pohjola kertoo. ”Idea oli kekrille perinteisesti torjua pimeyttä, kaamosta ja masennusta. Taika taisi toimia, sillä moni sanoi pukin polttamisen olleen riemastuttavaa ja vapauttavaa koettavaa”, hän naurahtaa.

Alkuun Pohjola jännitti, pitäisivätkö vieraat olkipukkia ”hippeilynä”. Pelko osoittautui turhaksi: vastaanotto sekä kekrillä että pukin polttamisella oli pelkästään positiivinen. Satakunta vierasta kiitteli omaperäistä ideaa ja kekrijuhlan päivittämistä 2010-luvulle.

Hurmosta ateisteille!

Pohjolan tuorein kirja on nimeltään Ihmisen poika (Gummerus, 2011). Kirja herätti julkaisunsa yhteydessä paljon hämmennystä, sillä sitä markkinoitiin ”omaelämäkerrallisena romaanina Jeesuksen toisesta tulemisesta”.

Palavia pukkeja ja messiasromaaneja Kieltämättä hieman Jeesuksen stereotypialta näyttävä Pohjola kertoo kirjassa tarinansa, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat. Ihmisen pojan päähenkilö uskoo olevansa Jeesuksen toinen tuleminen. Uskonnollisen kasvatuksen saanut Pohjola otti pitkään Raamatun tarinat totuutena.

”Olin pienestä pitäen kiinnostunut Raamatusta”, hän kertoo. ”Kuitenkin jo nuorikin lapsi tajuaa Raamatun sisäiset ristiriidat, eikä kukaan osannut selittää niitä minulle. Sain kerta toisensa jälkeen kuulla, että rippikoulussa saisin vastauksia.”

Pohjola kuitenkin joutui pettymään: ”Kun vihdoin rippikoulussa pääsin esittämään kysymykseni, olivat vastaukset tyyliä ”muista että Jeesus rakastaa sinua”. No, se ei vastannut yhteenkään kysymykseeni.”

Kristinuskoon petyttyään Pohjola löysi mielekkäitä maailmoja roolipelien parista ja myös Ihmisen pojassa pelaaminen on vahvasti läsnä. Roolipeleissä pääsee toteuttamaan eri puolia itsestään ja heittäytymään kokonaan toiseen todellisuuteen. Pelit veivätkin mukanaan, ja vuonna 2010 roolipelitapahtuma Ropecon myönsi hänelle kultaisen lohikäärmeen tunnustuksena elämäntyöstä.

Nyttemmin ”ateismin tuolle puolen” itsensä sijoittava Pohjola ei suuremmin kristinuskon opeista perusta. Sen sijaan uskonnollisia kokemuksia tarvitsee hänen mukaansa jokainen.

”Ateistit rajoittavat itseään turhaan, jos mieltävät kaikkien uskonnollisten kokemusten olevan huono juttu. Uskon jokaisen ihmisen tarvitsevan uskonnollisia kokemuksia: se voi olla vaikkapa hurmos suosikkiurheilujoukkueesi voittaessa tai inspiraation tila, johon taiteilija pääsee luodessaan”, Pohjola miettii.

”Uskonnottomatkin ihmiset tarvitsevat rituaaleja”, Pohjola toteaa kekrikokemuksensa pohjalta. ”Vuodenkiertoon liittyviä juhlia on paljon. Niihin liittyvän historian takia niillä tuntuu olevan suurempi painoarvo, kuin aivan itse keksityillä juhlilla. Joulunkin päälleliimatusta kristillisestä sanomasta ovat luopumassa yhä useammat”, hän toteaa tyytyväisenä.

Mike Pohjola

  • Helsinki
  • käsikirjoittaja, roolipelisuunnittelija, kirjailija
  • s. 15.10.1978
  • Teokset: Myrskyn aika, 2003; Sanaleikkikirja, 2008; Kadonneet kyyneleet, 2008; Ihmisen poika, 2011