Uskonto ei sovi lainsäädännön pohjaksi

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Tiedote
21.3.2013

Uskonto ei sovi lainsäädännön pohjaksi

Vapaa-ajattelijat ovat huolestuneet tasa-arvoisen avioliittolain vastaisista perusteluista. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkon Tampereen piispa Matti Repo on toivonut myös "teologisten näkökulmien" ottamista mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Perusteluksi tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselle ei käy se, että Raamattu tai jokin muu uskonnollinen kirja kieltää sen. Nykyinen avioliittolaki on jo nyt monella tavalla uskonnollisten oppien vastainen:

- Katolinen kirkko kieltää avioeron, Suomen laki sallii.

- Koraanin mukaan tytär perii puolet pojan osuudesta, Suomessa perintö jaetaan tasan ellei testamenttia ole.

"Myös esimerkiksi eutanasiaa koskevassa keskustelussa on etsitty argumentteja Raamatusta. Se on kestämätön tie. Jos joku haluaa elää Raamatun määräysten mukaan, niin eläköön, on vain väärin velvoittaa kaikkia muita elämään samojen määräysten mukaan. Jos Raamattu otetaan Suomen lainsäädännön ehdoksi, silloin väheksytään muiden kuin kristittyjen kykyä eettiseen elämään.”, toteaa Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma.

Karisma heittää pallon Päivi Räsäselle: "Puolueenne periaatteiden mukaan 'Kristillisdemokraatit pyrkivät perustelemaan näkemyksensä niin, että jokainen ihminen elämänkatsomuksestaan riippumatta voi ymmärtää perustelut.' Mikä siis on se pyhinä pidettyihin kirjoihin nojautumaton syy vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia?"

Petri Karisma
puheenjohtaja
Vapaa-ajattelijain Liitto ry
040-748 9532

Viitteet:

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10770-piispa-vaatii-enemmaen-argumentteja-avioliittolakikeskusteluun
Koraani, Naisten suura, jae 11
http://www.kd.fi/KD/www/fi/politiikka/Periaatteet/periaate/toimintaperiaatteet.php