VA2013/2s20

Kirja-arvostelut

Mystiikkaa vai ei?

Anna Kontula on kirjoittanut kirjan uskosta ja uskonnosta. Kirjan nimi on Mistä ei voi puhua. Otsikko jo antaa ymmärtää, että on asioita, joista ei voi puhua.

Rauni Tenhovuori

Anna Kontulan “Mistä ei voi puhua” on kirjoitettu keskustelun muotoon. Keskustelijoina on kaksi naista, Asta ja Saara. Asta on Saaran täti, jonka luona Saara vietti paljon aikaa lapsena, kun hänen äitinsä oli töiden vuoksi paljon poissa kotoa.

Kun kirja alkaa, Astan ja Saaran edellisestä tapaamisesta on vuosia. Asta on jossakin vaiheessa antanut Saaralle lahjaksi ikonin, jonka tämä on nyt päättänyt palauttaa, koska uskonnottomana hänelle ikoni ei merkitse mitään. Tästä keskustelu alkaa.

Asta on uskovainen ja Saara ateisti. Keskustelussa Saara on kuitenkin enemmän kuuntelijan roolissa ja toisaalta viemässä tarinaa eteenpäin. Asta alkaa kertoa Saaralle nuoruuden kokemuksestaan, jota hän nimittää mystiseksi, koska se oli tullut täysin yllättäen ja odottamatta ja jota hän ei ollut osannut selittää. Miettiessään tätä kokemusta hän oli lopulta päätynyt antamaan sille uskonnollisen selityksen ja alkanut sen jälkeen omistautua uskonnollisille kysymyksille. Hän oli kuitenkin tuntenut, että kokemus on ollut asia, josta ei voi puhua. Nyt hän on päättänyt avautua Saaralle ja kertoa tästä kokemuksesta ja siitä, miten se on hänen elämäänsä vaikuttanut.

Kirjan tarkoituksena on ollut ilmeisesti kertoa, että ateisti tai ihminen, jolla ei ole ollut vastaavanlaisia voimakkaita kokemuksia kuin Astalla, ei voi koskaan ymmärtää tällaisia ns. mystisiä kokemuksia. Siinä mielessä niistä ei voi puhua. Ne jäävät aina mysteereiksi, joita ei voi selittää järjellä. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Näinhän uskovaiset aina puolustavat uskoaan: sitä ei voi järjellä ymmärtää eikä selittää. Heidän arvomaailmassaan mystinen kokemus on aina suurempaa ja syvällisempää kuin järkiajattelu, joka mielletään ilmeisesti liian tavalliseksi ja arkipäiväiseksi.

Keskustelu kahden erilaisen näkemyksen välillä voisi olla kiinnostava ja kiitollinen lähtökohta kirjalle; tässä teoksessa idea ei vain ole kovin hyvin toteutunut. Saara, joka edustaa kirjassa uskonnottomuutta, on jotenkin ponneton mielipiteissään, ikään kuin hänen pitäisi Astan edessä hävetä ajatuksiaan. Hänkin on omaksunut sen kannan, että mystinen kokemus on kaiken järkeen perustuvan analysoinnin yläpuolella ja ulottumattomissa. Astan pohdinnat taas menevät ajoittain niin monipolvisiksi, että uskottavuus kärsii; on vaikeaa kuvitella tavallista ihmistä pohtimassa näin teoreettisesti uskonasioita puhumattakaan siitä, että niiden mukaan voisi elää. Yleisvaikutelma kirjasta jää latteaksi ja mitäänsanomattomaksi, lähinnä Astan uskonnollisuuden puolustuspuheeksi. Keskustelusta puuttuu jännite.

Kiinnostavampi lähtökohta olisi ollut pohtia, onko tosiaan niin, että mystisiksi sanotuista kokemuksista ei voi puhua ja olisiko niille sittenkin mahdollista löytää järkeenkäypä selitys, esimerkiksi ihmisen senhetkisestä mielentilasta, iästä, ympärillä vallitsevasta uskonnollisesta ilmapiiristä, hyväksytyksi tulemisen tarpeesta, itsensä merkitykselliseksi kokemisen tarpeesta jne., joista voisi puhua siinä kuin mistä tahansa asiasta. Kun tunnekokemus on voimakas, siitä puhuminen voi olla vaikeaa, varsinkin, jos kokemus halutaan tulkita mystiseksi ja selittämättömäksi, jolloin kaikki järjelliset tulkinnat koetaan vääriksi tai kokemuksen merkityksellisyyden mitätöinniksi. Kysymys ei siis ehkä lopulta olekaan siitä, että kokemuksesta ei voisi puhua vaan siitä, että siitä ei haluta puhua.

Tällaisesta pohdinnasta olisi voinut syntyä kiinnostavampaa ja terävämpää analyysia väheksymättä kuitenkaan kenenkään henkilökohtaisia kokemuksia, jotka epäilemättä ovat tärkeitä ja joilla voi olla suuri vaikutus ihmisen ajatteluun ja elämään.