VA2013/3s9-

Hengen ja Herran välissä:

lyhyt katsaus Irlannin tasavallan aborttipolitiikkaan

Ihmisoikeuskysymykset liittyvät usein uskontoon. Monet uskontojen kannattajat vastustavat aborttia, joka länsimaisen moraalikäsityksen mukaan kuuluu jokaisen naisen oikeuksiin. Irlanti on eurooppalaisessa mittakaavassa kaukana jäljessä kehityksessä naisten oikeuksien osalta – aborttia ei saa tehdä edes siinä tapauksessa, että raskaus saa alkunsa insestistä.

Marianna Lindström

Irlannin tiukka aborttipolitiikka sai osakseen pienen myönnytyksen, kun Irlannin tasavallan presidentti Michael D. Higgins allekirjoitti heinäkuun lopussa hallituksen hyväksymän ”The Protection of Life During the Pregnancy Act 2013” -nimellä kulkeneen lakialoitteen. Aloitteeseen kuuluu oikeus tehdä abortti tilanteissa, joissa raskaus vaarantaa äidin hengen. Laki on ollut olemassa jo vuodesta 1992, mutta varsinaiseen perustuslakiin sitä ei koskaan kirjattu. Allekirjoittaminen sinetöi aloitteen lainpitävyyden samalla selventäen protokollaa terveydenhuollon ammattilaisille. Lain ulkopuolelle jäävät edelleen tilanteet, joissa sikiössä havaitaan vakava, kuolemaan johtava kehityshäiriö. Laki ei myöskään ulotu tilanteisiin, joissa raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai insestistä.

Sysäys lakimuutokseen lähti 31-vuotiaan Savita Halappanavarin kuolemasta. Hänen raskautensa päättyi keskenmenoon 21. lokakuuta 2012. Pyynnöistä huolimatta kaavintaa ei keskenmenon edettyä tehty, koska sikiön sydänäänet olivat yhä kuultavissa. Lähiomaiset ovat sanoneet sairaanhoitajan perustelleen, että kaavintaa ei tehdä, koska ”Irlanti on katolinen maa”. Oli lausahdus totta tai ei, kaavinta tehtiin vasta 24. lokakuuta, ja Halappanavar kuoli lokakuun 28. päivä verenmyrkytyksen ja monielinhäiriön seurauksena. Hänen kuolemansa laukaisi maanlaajuiset protestit aborttipolitiikan muuttamiseksi.

Kolmenkymmenen vuoden soutu ja huopaus

Irlannin tiukka aborttilainsäädäntö juontaa juurensa vuoteen 1861, jolloin Iso-Britannian ja Irlannin parlamentit yhdessä säätivät Offence against the Person Actin. Irlannin irtauduttua Iso-Britanniasta 1922 lain aborttia koskeva osuus siirtyi osaksi Irlannin perustuslakia, ja aina viime heinäkuuhun saakka pykälät 58 ja 59 kielsivät abortin tekemisen myrkyin tai välinein. Sittemmin lainsäädäntöä on yritetty muokata inhimillisemmäksi vuodesta 1983, jolloin oikeudesta aborttiin äänestettiin ensimmäistä kertaa.

Vuonna 1992 lainsäädännöstä äänestettiin jälleen. ”Attorney General vs. X”, tai ”tapaus X”, koski raiskauksesta raskaaksi tullutta, itsetuhoista tyttöä. Tapaus eteni kansanäänestykseen saakka, ja tällä kertaa äänestys kahdesta lakiehdotuksesta johti päätökseen, jonka mukaan naisella on oikeus saada sekä informaatiota abortista, että matkustaa Irlannin ulkopuolelle keskeyttämään raskaus. Samaan ehdotelmaan kuului abortin laillistaminen, mutta lakimuutos kaatui kansanäänestyksessä, samoin kuin vuoden 2002 ehdotus abortin sallimisesta itsemurhariskin uhatessa äidin henkeä.

Tiukan aborttipolitiikan on nähty olevan myös ihmisoikeuskysymys. Vuonna 2005 kaksi irlantilaista ja yksi puolalainen nainen nostivat kanteen Irlannin tasavaltaa vastaan Euroopan tuomioistuimessa. Kantajat kokivat, että tasavallan rajoittavat ja epäselvät lait loukkasivat heidän ihmisoikeuksiaan ajamalla heidät teettämään aborttinsa Iso-Britanniassa. Periaatteessa tuomioistuimen päätös oli näpäytys nenälle; teoriassa Irlanti oli rikkonut naisten ihmisoikeuksia, sillä valtio ei ollut tarjonnut oikeudenmukaista, ripeää tapaa tutkia, olivatko naiset oikeutettuja saamaan abortin Irlannissa, mutta että lainsäädäntö oli kohtuullinen, sillä sen tarkoitus oli, ja on edelleen, ”ylläpitää yleistä moraalia”. Päätös ei johtanut muutoksiin lainsäädännössä.

Matkalaukkuabortteja ja byrokratiaa

Vuoden 1993 ”tapaus X”:n päätöksen jälkeen abortteja ryhdyttiin entistä aktiivisemmin hakemaan muualta. Suurin osa ulkomaille abortin vuoksi matkustavista irlantilaisnaisista suuntaa Iso-Britanniaan. Naiset eivät ole asiansa kanssa yksin, sillä vuoden 1992 säädös oikeudesta tietoon mahdollistaa pro choice -organisaatioiden avustuksen tilanteissa, joissa nainen matkustaa toiseen maahan abortin tehdäkseen. Yksi näistä organisaatioista on Marie Stopes -klinikka, joka informoi ja avustaa potilaita aina oikean sairaalan valitsemisesta junalippujen varaamiseen asti. Klinikka onkin kevään ja kesän aikana saanut osansa protesteista, sillä uuden lainsäädännön myötä se sai myös oikeudet suorittaa abortteja alle yhdeksänviikkoisille sikiöille tilanteissa, jotka täyttävät lainsäädännön vaatimukset.

Ymmärtääkseen Irlannin tilannetta täytyy myös ottaa huomioon, kuinka paljon katolilaisuus vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon. Vuonna 2012 irlantilaisista 84,2 prosenttia kuului roomalaiskatoliseen kirkkoon. Toisaalta kirkosta erkaantuminen lisääntyy jatkuvasti muiden länsimaiden liikehdintää mukaillen, eikä kirkkoon kuuluminen ole oletusarvoisesti merkki palavasta uskosta, vaan myös katolisen kirkon piiriin kuuluvat toimivat yhä enemmissä määrin tapauskovaisina. Juuri vahvan katolilaisen kulttuurin vuoksi abortin muualla tehneet naiset turvautuvat valehtelemaan matkansa syystä, eivätkä yleensä kerro toimenpiteestä perheelleen tai muille läheisilleen. Samalla he jäävät ilman tukiverkkoa, jota abortin tehneet naiset usein tarvitsevat.

Lakimuutoksesta huolimatta aborttilainsäädäntö on edelleen tiukka; mikäli abortti tehdään tilanteessa, joka ei täysin mukaile lain ehtoja, toimenpiteen suorittanutta henkilöä uhkaa jopa 14 vuoden vankilatuomio. Käytännössä virallinen toimintatapa on monimutkainen. Luvalliseen aborttiin tarvitaan useamman lääkärin mielipide, erityisesti tilanteessa, jossa vedotaan itsemurhariskiin. Vaikka kyse olisi hengenvaarasta, sekä lääkäri että potilas konsultoivat sekä vähintään toista lääkäriä, mutta myös pappia, joka sen jälkeen joko puoltaa tai kiistää hakemuksen. Tapauksissa, joissa omalääkäri voi varmuudella olettaa naisen olevan riski itselleen ja syntymättömälle lapselleen, joutuu lääkäri konsultoimaan vähintään kahta psykologia, ja mieluusti vielä kahta toista lääkäriä päätöksen aikaansaamiseksi. Tämän jälkeen pyyntö suorittaa toimenpide täytyy toimittaa kirjallisena komitealle, joka käsittelee pyynnön seitsemän päivän kuluessa pyynnön toimittamisesta. Komitean koostumus riippuu täysin potilaan tilanteesta ja perusteista; itsetuhoisen potilaan hakemusta käsittelevään komiteaan kuuluu kaksi psykologia, kun taas terveydellisistä syistä aborttia pyytävän henkilön hakemuksen käsittelevät synnytyslääkäri ja psykologi. Loppukädessä komitea on kuitenkin se taho, jonka käsissä aborttia anovan potilaan henki on.