VA2013/3s18-19

Oikeus uskoa, oikeus olla uskomatta -

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin uskonnon ja vakaumuksen vapaudesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT (European Court of Human Rights ECHR) on Strasbourgissa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Sopimukseen ovat liittyneet useimmat Euroopan valtiot. Se on siten maantieteellisesti laajempi kuin EU, jolla on oma unionin perussopimusta valvova, temaattisesti laaja-alaisempi tuomioistuin.

EIT:een voi valittaa sen jälkeen, kun kaikki oikeusasteet kotimaassa ovat käsitelleet asiaa. Osapuolina ovat yksityinen valittaja ja valtio, toista yksityistä vastaan ei voi nostaa kannetta. Työkielet ovat englanti ja ranska, mutta kukin voi laatia valituksen omalla kielellään. Kaikki asiakirjat ja tuomiot ovat julkisia.

Alla esittelen muutamia uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyviä EIT viimeaikaisia ratkaisuja. Tiivistelmät on tehty EIT:n mediapalvelun teematiedotteen lyhyistä uutisteksteistä, ei suoraan päätöksistä, jotka ovat yleensä pitkiä ja perusteellisia. Lopuksi tuomme esiin, miten Suomessa apulaisoikeuskansleri käsitellessään Seinäjoen käräjäjumalanpalveluskantelua nojautui päätöksessään myös EIT:n viimeaikaisten päätösten tulkintoihin.

ERÄITÄ ESIMERKKEJÄ PÄÄTÖKSISTÄ

Buscrini ym. vs. San Marino (24645/94). Tuomioistuin totesi vuonna 1999, että valtio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta (9. artikla 2 §), kun se vaati vaaleilla valittuja parlamentin jäseniä virkaanastujaisissa vannomaan kristillisen valan.

Alexandridis v. Greece (19516/06). Tuomioistuin totesi vuonna 2008, että valtio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklaa, kun lakimies joutui paljastamaan uskonnollisia katsomuksiaan eli tuomaan esiin, että hän ei ollut ortodoksikristitty, tilanteessa, jossa tehtävään astuvalle oli tarjolla vain yksi uskonnollinen vala.

Sinan Isik v. Turkey (21924/05). Tuomioistuin totesi vuonna 2010, että valtio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklaa, kun henkilökortissa oli uskonnollista asemaa koskeva merkintäkohta riippumatta siitä, että kohdan voi jättää myös tyhjäksi. Tuomioistuin alleviivasi ihmisen oikeutta siihen, että häntä ei pakoteta ilmaisemaan uskonnon puuttumista.

Wasmuth v. Germany (12884/03). Tuomioistuin katsoi vuonna 2011, että valtio ei rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta, kun henkilön verokortissa oli palkkahallinnolle tarkoitettu tieto siitä, että hän ei kuulunut yhteenkään uskontoveroon oikeutettuun uskonnolliseen yhdyskuntaan, koska sillä tiedolla oli vain rajoitettu informaatioarvo henkilön uskonnollisista tai filosofisista katsomuksista.

Kokkinakis v. Greece (14307/88). Tuomioistuin katsoi vuonna 1993, että valtio oli rikkonut ihmisoikeussopimusta tuomitessaan rikokseksi Jehovan todistajan naapuriin kohdistaman käännytystoiminnan, koska toiminnan ei oltu näytetty tapahtuneen sopimattomalla tavalla.

Larissis and Others v. Greece (23372/94; 26377/94; 26378/94). Tuomioistuin katsoi vuonna 1998 oikeaksi tuomion, jossa ilmavoimien vanhempien upseerien todettiin harjoittanen sopimatonta käännytystoimintaa alaisiaan kohtaan, koska valtion tulee suojella ihmisiä tällaiselta virka-asemaan nojautuvalta uskonnolliselta painostukselta.

Folgerø and Others v. Norway (15472/02). Tuomioistuin katsoi vuonna 2007, että valtio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta (artikla 2, pöytäkirja 1), kun Norjassa vuonna 1997 kaksi rinnakkaista oppiainetta – uskontoja ja elämänfilosofia – korvattiin yhdellä oppiaineella, joka käsitteli kristinuskoa, uskontoja ja filosofiaa, niin, että sen opetussuunnitelman tietyt kohdat antoivat ensisijaisen painon kristinuskolle, jolloin se ja mahdollisuus vapautukseen aiheutti riskin epäreiluun syrjintään ja potentiaalisiin konflikteihin. Oikeus kuitenkin katsoi, että yhteisen oppiaineen tarkoituksena olevalla eri katsomusten käsittelyllä voisi olla periaatteessa mahdollisuus avoimeen ja sosiaalisesti vahvistavaan kouluympäristöön pluralismin ja objektiivisuuden periaatteiden pohjalta.

Hasan and Eylem Zengin v. Turkey (1448/04). Tuomioistuin katsoi vuonna 2007, että
Turkin uskonnollisen kulttuurin ja etiikan opetusohjeissa ja oppikirjoissa nostettiin islamin uskonto etusijalle muihin uskontoihin ja filosofioihin verrattuna, mikä rikkoi Ihmisoikeussopimuksen 2. artiklaa.

Appel-Irrgang v. Germany (45216/07). Tuomioistuin katsoi vuonna 2009 vastoin kantelijan kantaa, että Berliinin koulujen etiikan opetuksen tarkoituksena oli tutkia eettisiä peruskysymyksiä oppilaiden kulttuurisista, etnisistä tai uskonnollista taustoista riippumatta ja opetus oli siten pluralismin ja objektiivisuuden periaatteiden mukaista.

Grzelak v. Poland (7710/02). Tuomioistuin totesi vuonna 2010, että oppilaan koulutodistuksessa ”uskonto/etiikka”-merkinnän puuttuminen aiheutti hänelle epätoivotun leimautumisen ja rikkoi hänen oikeuttaan olla julkituomatta uskontoa tai vakaumusta.

Suomalainen laillisuusvalvonta ja EIT

Suomessa laillisuusvalvontaa suorittavat aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuksien lisäksi oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Ne voivat ratkaisuissaan nojata myös EIT:n tekemiin päätöksiin. Esimerkiksi Seinäjoen käräjäoikeuden käräjäjumalanpalveluksia koskevassa kanteluasiassa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen toteaa päätöksessään (17.01.2012 Dnro OKV/1361/1/2009) muun muassa seuraavaa:

”Uskonnon, omantunnon ja ajatuksen vapaus on kirjattu useaan Suomea velvoittavaan kansainväliseen ihmisoikeussopimukseen, kuten kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (KP-sopimus, 18 artikla) ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen (EIS, 9 artikla). Myös Euroopan unionin perusoikeuskirja sisältää vastaavan määräyksen (10 artikla).

"EIT:n tulkintakäytännössä negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan myös yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. EIT on muun muassa todennut, että EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa perusti yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Siten artikla koski myös henkilöä, joka ei ollut uskossa ja tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa (Grzelak -tapaus 15.6.2010).”
..
”Perustuslain perusoikeusuudistusta koskevien esitöiden mukaan ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen (HE 309/1993 vp, s. 55). Uskonnonvapaussäännös suojaa kansalaisia myös uskonnon omaksumista koskevalta painostukselta. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaan uskonnon ja omantunnon vapauden ydinalueeseen kuuluvat muun muassa yksilön sisäinen ajatuksen vapaus, vapaus uskonnon tai muun vakaumuksen omaksumista tai siitä luopumista koskevasta painostuksesta sekä oikeus olla osallistumatta yksilölle vieraan tunnustuksen mukaiseen uskonnonharjoitukseen (Tuomas Ojanen - Martin Scheinin teoksessa Perusoikeudet, 2011, s. 441).”

Näin siis apulaisoikeuskansleri päätöksensä perusteluissa. Päätöksen lopussa hän toteaa vielä, että yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja omantunnon vapautta koskeva ”julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle”.