Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmistelevan työryhmän ehdotuksista

Vapaa-ajattelijain Liitto ry LAUSUNTO
Neljäs linja 1, 00530 Helsinki
val@vapaa-ajattelijat.fi
www.vapaa-ajattelijat.fi 5.2.2014

Opetus- ja kulttuuriministeriölle
lukiontuntijako@minedu.fi

Viite: Lausuntopyyntö OKM/85/040/2012

Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmistelevan työryhmän ehdotuksista

Vapaa-ajattelijain Liitto ry uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä esittää kunnioittavasti lukiokoulutuksen ja sen tuntijaon uudistamiseen seuraavia näkökantoja:

1. Mielestämme filosofian, elämänkatsomustiedon, historian ja yhteiskuntaopin sekä luonnontieteiden opetusta tulee olla lukiossa yleissivistyksen turvaamiseksi pakollisena kaikille. Kun peruskoulussa ei ole filosofian opetusta, sitä suuremmalla syyllä sitä tarvitaan varsinkin laaja-alaisesti korkeakouluun valmistavassa lukiokoulutuksessa.

2. Uskonnonopetuksen pakollisten kurssien vähentäminen on oikean suuntainen ehdotus. Uskonnon pakolliset kurssit tulee mielestämme lopettaa kokonaan. Myös valinnaiset uskontokohtaiset uskonnon kurssit on syytä lopettaa lukiossa. Uskontoja kulttuurisena ja historiallisena ilmiönä on mahdollista käsitellä muiden oppiaineiden yhteydessä.

3. Lainsäädäntö on tarpeen avata myös elämänkatsomustiedon vapauttamiseksi kaikille riippumatta opiskelijan jäsenyydestä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Lukiolain lisäksi on tarpeen muuttaa Perusopetuslakia, jotta myös kirkkoon liitetyn peruskoulun oppilaan huoltajat voivat vapaasti harkiten valita oppilaalle elämänkatsomustiedon uskonnonopetuksen sijaan.

4. Esitämme alla lukiolakiin tai -asetukseen ehdotusten perusteluja, jotka pohjautuvat Perustuslakimme säätämään yhdenvertaisuuteen uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta (PL 6 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapauteen (PL 11 §), Euroopan ihmisoikeussopimukseen, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin sekä oikeuskanslerinviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lainsäädännöllä ja muilla toimilla tulee edistää aktiivisesti perusoikeuksien toteutumista käytännössä, tässä tapauksessa yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumista.

3.1 Elämänkatsomustieto kaikille
Elämänkatsomustieto sopii sisältönsä puolesta lukion oppiaineeksi kaikille.

Jos uskonto säilyy lukion oppiaineena, elämänkatsomustiedon tulee olla sen vaihtoehtona niin, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus valita elämänkatsomustieto uskonnon sijaan riippumatta siitä, kuuluuko hän vai onko kuulumatta kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan. Elämänkatsomustiedon vapaata valintamahdollisuutta kaikille puoltaa Suomen solmimien ihmisoikeussopimusten ja Perustuslain 6 §:n säätämä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaate.

Nykyinen tilanne, jossa evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien oppilaiden on pakko opiskella uskontoa, mutta mainittuihin kirkkoihin kuulumattomat saavat vapaasti valita elämänkatsomuksen tai uskonnon välillä, rikkoo opiskelijoiden oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta, koska se asettaa heidät eri asemaan uskonnon perusteella.

Erityisen syrjivästi tämä tilanne kohtelee niitä kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan lapsena liitettyjä lukion opiskelijoita, joiden omaa tosiasiallista katsomuksellista ajattelua ja tarvetta elämänkatsomustieto vastaisi paremmin kuin uskontokohtainen uskonnon opetus. Kärkevimmillään tämä ongelma voi ilmetä, kun sekä opiskelija itse että hänen toinen huoltajansa haluaisivat valita uskonnon sijaan elämänkatsomustiedon kursseja, mutta toinen huoltajista haluaa omista uskonopillisista syistään estää oppiaineen vaihdoksen pois uskonnosta.

Vaikka alle 18-vuotiailla lukiolaisilla ei ole oikeutta itse muuttaa uskonnollista asemaansa ilman molempien huoltajien yhteistä lupapäätöstä, heillä tulisi perusoikeuksien ja Lasten oikeuksien sopimuksen perusteella ikäkautensa ja kehityksensä huomioon ottaen olla mahdollisuus jo 15 vuotta täyttäneinä itse vaikuttaa oppivelvollisuuden jälkeisissä II asteen opinnoissaan katsomusaineen valintaan. Kirkon jäseninä olevista lukiolaisista miltei kaikki on liitetty kirkkoon jo pikkulapsina joko huoltajien yhteisellä päätöksellä tai äidin päätöksellä.

Nykytilanne rikkoo myös Perustuslain11 §:n säätämään uskonnon ja omantunnon vapauteen sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyvää yksityisyyden suojaa, sillä oppilaan kuuluminen kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan paljastuu katsomusaineen myötä. Samoin käytännössä paljastuu katsomuksellinen vakaumus tai identiteetti. Tätä tilannetta voi verratta siihen, että koulu pakottaisi oppilaan paljastamaan jäsenyyden puolueen lapsi- tai nuorisojärjestössä, puoluepoliittisen kantansa tai sukupuolisen suuntautumisensa. Tämä yksityisyyden suojaa ihmisoikeutena rikkova ongelma koskee myös oppilaitoksen järjestämää ja toimintaansa työpäivän aikana liittämää kollektiivista uskonnonharjoitusta, mitä käsittelemme seuraavaksi.

3.2 Lukion toiminta uskonnollisesti tunnustuksettomaksi
Vapaa-ajattelijain liitto uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä esittää lukiokoulutuksen yleisiin valtakunnallisiin tavoitteisiin ja lukiolakiin lisättäväksi perusoikeuksien yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumista edistävää selventävää ilmaisua, joka voi olla lyhyesti ja yksinkertaisesti seuraava:
lukion toiminta on uskonnollisesti tunnustuksetonta.

Vastaava muutos on syytä tehdä myös Perusopetuslakiin. Lukioiden ja peruskoulujen toiminnassa on nyt varsin yleisesti toimintatapoja, jotka ovat ristiriidassa Suomen nykyisessä perustuslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa vahvistettujen uskontoihin ja vakaumuksiin liittyvien ihmis- ja perusoikeuksien kanssa. Kysymys on viranomaisvastuulla toimivan oppilaitosjohdon lukion työpäivään liittämästä yhden uskonnon kollektiivisesta uskonnonharjoituksesta, kuten aamuhartaustilaisuuksista ja jumalanpalveluksista ev.lut. kirkoissa. Uskonnonharjoitus ei kuitenkaan kuulu lukion lakisääteisiin tehtäviin, ja opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulee olla uskonnollisesti tunnustuksetonta.

Näille yhdenvertaisen kohtelun (PL 6 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapauden (PL 11 §) niin sanottuun negatiiviseen ulottuvuuteen kuuluvan yksityisyyden suojan rikkomuksille Suomessa on tyypillistä niiden usein pitkät perinteet, jotka ovat syntyneet maassamme jo kauan ennen nykyistä 2000-luvun Perustuslakia, jopa ennen Uskonnonvapauslakia 1920-luvulla. Perusoikeuksien turvaaminen menee kuitenkin perinnesyiden edelle, niin kuin apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen toteaa 17.1.2012 tekemässään, käräjäjumalanpalveluksia koskevassa päätöksessä.

Yhdenvertaisuuteen liittyvä peruste

Perustuslain 6 § mukaan ”ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan … uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen …. tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”. Hyväksyttävänä perusteena ns. positiiviseen erityiskohteluun on perusoikeustulkintojen mukaan vain heikommassa asemassa olevan väestön eriarvoisen aseman parantaminen. Sen sijaan vahvassa asemassa olevan enemmistöryhmän pysyväisluontoinen suosiminen on muita ihmisiä syrjivä käytäntö.

Yhdenvertaisuusperiaatteen kunnioittamisen ja noudattamisen velvoite kohdistuu erityisen voimakkaasti julkisen vallan, kuten valtion ja kuntien toimintaan. Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään (Hallberg, Pekka 2011. Perusoikeusjärjestelmä, s. 42, teoksessa Perusoikeudet). Myös Yhdenvertaisuuslain uudistamisella ollaan EU-direktiivin tuella velvoittamassa aiempaa konkreettisemmin ihmisten yhdenvertaiseen ja syrjimättömään kohteluun myös uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta. Julkiselle vallalle asettuu neutraalisuusvelvoite uskontojen ja vakaumusten suhteen.

Lukion opetussuunnitelman perusteissa on toki aivan oikein kirjattuna, että ”eri oppiaineiden opetus on uskonnollisesti tunnustuksetonta ja poliittisesti sitoutumatonta". Tässä säädöstekstissä on kuitenkin käytännön yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumisen kannalta yllättävä ”gäppi” eli puute, joka tulisi korjata: uskonnollisen tunnustuksettomuuden tulisi koskea koko lukion toimintaa.

Lukioiden toimintaan nimittäin yhä liitetään ev.lut. uskonnon harjoittamista sisältäviä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ev.lut. kirkoissa sekä kouluissa seurakuntien uskonnollisia päivänavauksia. Kyse on eri asiasta kuin koulun yhteisten juhlien mahdollinen uskonnollinen ohjelmaosuus. Kollektiivisen uskonnonharjoituksen organisointi lukion työpäivän yhteyteen viranomaisvastuulla toimivan oppilaitosjohdon toimesta rikkoo neutraliteettiperiaatetta ja toiminnan tunnustuksettomuutta.

Tällaisen menettelyn salliminen lukioissa ilmentää perusoikeudellisesti suoranaista kikkailua, sillä kun lukion päätehtävänä on opetus, jonka tulee olla uskonnollisesti tunnustuksetonta, on paitsi omituista myös yhdenvertaisen kohtelun vastaista ja syrjivää, että oppilaitos kuitenkin sallii sen toimintaan ympättävän henkilökunnan työajallaan organisoimaa yhden uskonnon harjoituttamista. Uskonnon harjoittaminen ei kuulu lukion ja peruskoulun lakisääteisiin tehtäviin.

Opiskelijoiden lisäksi menettely on ongelmallista myös opetushenkilöstön perusoikeuksien, kuten uskonnonvapauden niin sanotun negatiivien ulottuvuuden ja siihen kuluvan yksityisyyden suojan näkökulmasta.

Tällaisen menettelyn ”perusteluissa” viitataankin usein pykälien sijaan pitkään perinteeseen. Kuitenkin ”perusoikeuksien turvaaminen menee perinnesyiden edelle”, kuten apulaisoikeusasiamies Suomen laillisuusvalvojana on vuonna 2012 todennut. Toisena ”perusteluna” saatetaan käyttää vetoamista uskonnonvapauteen. Sellainen perustelu on kuitenkin täysin kestämätön, kuten seuraavassa osoitetaan:

Uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyvä peruste

Uskonnon ja omantunnon vapaus (Perustuslaki 11 §) ei tarkoita, että lukion kuuluisi ottaa hoitaakseen yhden uskonnon uskonnollisten tilaisuuksien organisoimisen. Uskonnon ja omantunnon vapaus on vapausoikeus, ja julkisen vallan tulee ainoastaan turvata uskonnonvapauden toteutuminen niin, että uskonnolliset yhdyskunnat voivat toimia vapaasti ja että ihmiset saavat kuulua niihin vapaasti ja voivat harjoittaa uskontoa yksityisesti ja myös julkisesti. Samalla uskonnon ja omantunnon vapaus tarkoittaa, että ihminen voi olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan, että hän voi vapaasti erota sellaisesta ja että hänen ei tarvitse osallistua uskonnon harjoittamiseen omantuntonsa vastaisesti. Uskonnon ja omantunnon vapaus koskee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n päätöksen tähdentämänä myös uskonnottomia ihmisiä, kuten ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja sekä uskontojen suhteen välinpitämättömiä.

Jumalanpalvelusten ja uskonnollisten päivänavausten järjestäminen lukioiden toimesta on opiskelijoita erottelevaa ja yksityisyyden suojaa rajoittavaa, koska oppilaitoksen tarjoamalta uskonnonharjoitukselta välttyminen pakottaa opiskelijoita käyttäytymään sellaisella tavalla, että siitä voidaan tehdä päätelmiä hänen uskonnollisesta tai uskonnottomasta vakaumuksestaan. Uusien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n päätösten valossa voidaan todeta, että uskonnon harjoittamista sisältävistä uskonnollisten päivänavausten ja jumalanpalvelusten järjestämisestä tulisi kouluissa luopua kokonaan. Ei nimittäin ole oikein että opiskelija joutuu tuomaan esiin koko opiskeluyhteisölleen mahdollinen uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksensa. Oppilaitos ei saa luoda sellaista tilannetta, jossa yksilöt ovat velvoitettuja joko välittömästi tai välillisesti tuomaan esille, etteivät he ole uskossa.

Asiaa on tarkastellut apulaisoikeuskansleri tammikuussa 2012 tekemässään päätöksessä (17.01.2012 Dnro OKV/1361/1/2009). Siinä hän toteaa muun muassa seuraavaa:

”Uskonnon, omantunnon ja ajatuksen vapaus on kirjattu useaan Suomea velvoittavaan kansainväliseen ihmisoikeussopimukseen, kuten esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (KP-sopimus, 18 artikla) ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen (EIS, 9 artikla). Myös Euroopan unionin perusoikeuskirja sisältää vastaavan määräyksen (10 artikla).

EIT:n tulkintakäytännössä negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan myös yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. EIT on muun muassa todennut, että EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa perusti yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Siten artikla koski myös henkilöä, joka ei ollut uskossa ja tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa (Grzelak -tapaus 15.6.2010).”

”Perustuslain perusoikeusuudistusta koskevien esitöiden mukaan ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen (HE 309/1993 vp, s. 55). Uskonnonvapaussäännös suojaa kansalaisia myös uskonnon omaksumista koskevalta painostukselta. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaan uskonnon ja omantunnon vapauden ydinalueeseen kuuluvat muun muassa yksilön sisäinen ajatuksen vapaus, vapaus uskonnon tai muun vakaumuksen omaksumista tai siitä luopumista koskevasta painostuksesta sekä oikeus olla osallistumatta yksilölle vieraan tunnustuksen mukaiseen uskonnonharjoitukseen (Tuomas Ojanen - Martin Scheinin teoksessa Perusoikeudet, 2011, s. 441).”

”Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan 6 §:stä seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntauksia (HE 309/1993 vp, s. 55). Julkisen vallan käyttäjä ei näin ollen saa profiloitua toiminnassaan niin, että neutraalisuus eri uskontoihin vaarantuisi. Näkemykseni mukaan negatiivisen uskonnonvapauden toteutumisen kannalta on merkityksellistä, miten yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus tässä suhteessa toteutuvat.

Yllä selostetun Alexandridis -tapauksen mukaan uskonnollisen vakaumuksen tunnustamisen vapauteen kuului myös negatiivinen aspekti eli se, että yksilön ei tarvinnut tunnustaa uskonnollista vakaumustaan ja toimia sillä tavoin, että hänen menettelystään voitaisiin tehdä johtopäätöksiä hänen vakaumuksestaan. Grzelak -tapauksessa tähän liittyen todettiin vielä, että valtio ei saa luoda sellaista tilannetta, jossa yksilöt ovat velvoitettuja joko välittömästi tai välillisesti tuomaan esille, etteivät he ole uskossa. Tämä on EIT:n mukaan sitäkin tärkeämpää, jos tällainen velvoite tapahtuu jonkin tärkeän julkisen tehtävän yhteydessä kuten tässä tapauksessa koulutus.”

Lukioiden ja peruskoulujen järjestämään kollektiiviseen uskonnonharjoittamiseen (koululaisjumalanpalveluksissa, hartaushetkissä ja uskonnollisissa päivänavauksissa) on vuosikymmenten varrella sisältynyt uskonnollista painostusta samalla kun toiminta on rikkonut yksityisyyden suojaa aiheuttamalla erottelevan tilanteen, jossa uskonnon harjoittamisesta pois jäävät joutuvat suoraan tai välillisesti paljastamaan että eivät ole luterilaisessa uskossa. Tunnetut ihmis- ja perusoikeusasiantuntijat Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin kirjoittavat: ”Monissa maissa uskonnonvapauteen kuuluu valtion ehdoton tunnustuksettomuus, ja esimerkiksi uskontokunnan mahdollisuutta pitää julkisissa kouluissa uskonnollisia päivänavauksia pidettäisiin epäilyksittä uskonnonvapauden vastaisena.” (Ojanen ja Scheinin, Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §) s. 413 kirjassa Perusoikeudet 2011.)

Katsomuskulttuurin muutokseen liittyvä pragmaattinen peruste

Ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen ei tulisi ihmisoikeusperusteisuutta noudatettaessa olla vähemmistössä olevan väestöryhmän koosta kiinni, mutta uskonnottomien syrjivää kohtelua Suomessa on kuitenkin käytännössä perusteltu pragmaattisesti, ihmisoikeusnäkökulma ohittaen, vetoamalla uskonnottomien ihmisten vähäiseen määrään. Sen takia tässä yhteydessä on paikallaan tuoda esiin, että uskonnollisten ja ei-uskonnollisten katsomusten kentässä on tapahtunut 2000-luvulla olennaisia muutoksia Suomessa. Toivottavasti se havahduttaa säädösvalmistelijat ja poliittiset päättäjät saattamaan 2000-luvun ihmis- ja perusoikeudet voimaan oppilaitosten toimintaa ohjaavissa säädöksissä myös uskontoja ja vakaumuksia koskien.

Vuodesta 2000 vuoteen 2012 on uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus väestöstä kasvanut 12,7 prosentista 21,0 prosenttiin. Kysymys on nyt yli 1,15 miljoonasta ihmisestä, mikä tarkoittaa erittäin suurta vähemmistöryhmää. (http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaestorakenne )

Ev.lut. kirkkoon kuuluvien osuus oli samaan aikaan laskenut 85,1 prosentista 76,4 prosenttiin, vuoden 2013 lopussa lukema on lähellä 75 prosenttia. Kastettujen lasten osuus on laskenut vielä nopeampaan tahtiin, ja esimerkiksi Helsingissä enää alla puolet lapsista kastetaan kirkon jäseniksi.

Toinen katsomuskenttään enenevästi liittyvä muutos on siinä, että ihmisten tosiasiallinen katsomuksellinen ajattelu ei määräydy jäsenyyden läänitysten mukaan vaan on yksilöllistä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomissa on myös uskonnollisia ihmisiä, ja toisaalta varsinkin ev.lut. kirkon jäseninä on paljon ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskonnon suhteen välinpitämättömiä.

Kirkon tutkimuskeskuksen laajan kyselyn (Gallup Ecclesiastica 2011. N=4930) tulokset vuodelta 2011 ovat tässä suhteessa mielenkiintoisia (Haastettu kirkko, s. 43-44). Vain 27 prosenttia suomalaisista ruksaa vaihtoehdon ”Uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan” ja 23 prosenttia vaihtoehdon ”Uskon Jumalaan, joskin eri tavalla kuin kirkko opettaa”. Puolet väestöstä joko ei usko (21 prosenttia) tai ei oikein tiedä, epäilee tai ei osaa sanoa.

Eri ikäryhmien erot ovat huomattavia. Vaihtoehdon ”En usko Jumalan olemassaoloon” ruksasi 15-29 -vuotiaista 34 prosenttia ja yli 65-vuotiaista 11 prosenttia. Alle 30-vuotiasta vain 15 prosenttia sanoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan.

Väitettä ”Jeesus on noussut kuolleista” pitää vähintään todennäköisenä 36 prosenttia kaikista vastaajista. Väitteen ”Saatana on olemassa” vastaava lukema on 31 prosenttia. Vain 12 prosenttia piti vähintään todennäköisenä opin kohtaa, jonka mukaan ”kaikki ihmiset herätetään kuolleista ja toisille seuraa iankaikkinen elämä ja toisille kadotus”. Edellä esitetyn perusteella varsinkaan ev.lut. kirkolla ei ole enää mandaattia ”edustaa” kaikkia jäseniään katsomuksellisissa kysymyksissä.

Jumalanpalveluksessa vähintään kerran vuodessa sanoi käyvänsä noin kolmannes kansasta. Vähintään kerran kuussa käyviä oli 6 prosenttia (Haastettu kirkko, s. 37).

Lukioiden opiskelijoilla ja henkilökunnalla on kuitenkin Suomessa täysi vapaus osallistua jumalanpalveluksiin. Kirkot ovat avoinna vähintään kerran viikossa ja useamminkin. Käytännössä eivät lukioikäiset nuoret eivätkä perheet peruskouluikäisine lapsineen kuitenkaan suurimmaksi osaksi osallistu jumalanpalveluksiin. Senkään vuoksi ei ole mitenkään perusteltua, että lukiot ja peruskoulu sekä kunnan päivähoito edelleen pitäisivät tehtävänään kollektiivisten jumalanpalvelusten ja hartaustilaisuuksien järjestämisen lapsille ja nuorille. Se ei vastaa suomalaisten lukioikäisten nuorten eikä peruskouluikäisten lapsiperheiden katsomuksellista kulttuuria. Oppilaitos antaisi sellaisella toiminnallaan opiskelijoille ja oppilaille tietoisesti väärän kuvan luterilaisen uskonnon harjoittamisen roolista ja kristillisten opinkappaleiden asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten katsomusmaailmassa.

Uskonnon harjoittamisen tulisi olla julkisen vallan suojeluksessa yksilöiden, perheiden ja uskonnollisten yhdyskuntien oma asia.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Petri Karisma Esa Ylikoski
puheenjohtaja pääsihteeri
p. 040 7489 532 p. 050 4685 332